Viikko 1

Päivät 1 & 2

Starttasimme matkaan sunnuntaina viideltä iltapäivällä. Ensimmäisenä oli vuorossa Finnairin lento Frankfurtiin, kesto 2h 20min. Frankfurtin kentällä on tullut vierailtua useaan otteeseen, mutta ensimmäistä kertaa jouduin matkaamaan skylinella terminaalista toiseen. Kaiken kaikkiaan kenttä on paitsi valtava, mielestäni myös melko sekava. Selvisimme kuitenkin ajallaan seuraavalle lennolle, jonka määränpäänä oli Johannesburg ja lennon kesto 10h 30min. Lennon alussa rempseä lentokapteeni toivotti meidät tervetulleeksi lennolle Kapkaupunkiin. ”Oi sanoinko Kapkaupunkiin?! Ei Kapkaupunkiin vaan Johannesburgiin. Asun itse Kapkaupungissa ja toivoin että olisimme menossa sinne.” Jep jep.

Kone, jolla lensimme Saksan ja Etelä-Afrikan välin, on maailman pisin lentokonemalli, varustettu neljällä Rolls Royce –turbiinimoottorilla. (Tämän faktapläjäyksen saimme siis koneen kapteenilta...). Lentäminen ei toki päättynyt Johannesburgiin vaan saimme vielä ”nauttia” taivaalla liitelystä vajaan kahden tunnin ajan päästäksemme Port Elizabethiin. Kaiken kaikkiaan matkaan Helsingistä PE:iin kesti noin 20 tuntia. Lennoilla meitä siunattiin mojovalla turbulenssilla, Port Elizabethiin laskeutuminen suoritettiin peräkkäisillä muutaman metrinpystysuorilla pudotuksilla. Toivottavasti ei ollut lentopelkoisia kyydissä.

Etela-afrikkalaisin siivin Johannesburgin ylla.

Johannesburgissa paistoi aurinko ja lämpöäkin riitti sopivasti, Port Elizabethissa oli hirveä myrsky (meinasin lähteä lentoon koneesta noustessani) ja tihutti vettä. Iltaa kohti sade yltyi ja illalla kuulimme että rannikolla (reilun 10km päässä) oli kuollut useita ihmisiä myrskyn takia. Mikäli sade jatkuisi pidempään, olisi tulvien riski todellinen. Alue on kovin kumpuilevaa/vuoristoista ja rankkojen sateiden aikana vesi valuu rinteiltä laaksoihin.

Well, nice weather?!

Puistossa meitä vastassa oli Jacques, jonka kanssa tulemme työskentelemään seuraavat kahdeksan viikkoa. Talossa oli valmiiksi kuusi muuta vapaaehtoista, neljä brittiä, yksi jenkki ja yksi ranskalainen. Ilta meni pitkälti tavaroita purkaessa ja muiden kanssa jutellessa, mutta ehdin myös pelata elämäni ensimmäisen erän biljardia! ;)

Päivä 3

Aamulla myrskysi edelleen lähes samaan malliin kuin illalla ja vettä tuli eilistä rankemmin. Meidät oli ohjeistettu olemaan valmiina lähtöön seitsemältä, mikäli ei sada ja sateen sattuessa vasta kahdeksalta. No, vesisade lakkasi sopivasti kahdeksalta ja lähdimme töihin. Aamupäivä käytettiin aluelle kuulumattomien, vierasperäisten kasvien (alien plants) hävittämiseen, mikä osoittautui hyvin fyysiseksi työksi. Käytännössä revimme puiden alkuja juurineen, isommat puut joko kaadettiin tai niistä kuorittiin kaarna ja sen alaiset kerrokset parinkymmenen sentin matkalta, jolloin ravinteet eivät pääse kulkemaan puussa ja puu kuolee.

Lounaan jälkeen aurinko alkoi paistaa ja iltapäivän vietimme ajelemalla ympäri puistoa elefantteja etsien. Norsut pysyttelivät piiloissaan, mutta sen sijaan näimme lukuisia muita nisäkkäitä ja lintuja. Pysähtelimme kaikkien uusien eläinlajien kohdalla ja Jacques kertoi meille faktoja kyseisestä lajista, sekä alueen luonnosta ylipäätään.

Zebra & warthog

Iltapäivällä oli lämmintä ja aurinkoista, ehdin polttaa niskaani ja hartioitani vähän jo näin alkuun... Illalla satoi taas vettä ihan kunnolla. Kaiken kaikkiaan sää on kuulemma ollut normaalista keväästä poiketen todella vaihtelevaa. Kesää kohti kuitenkin ollaan menossa, eli eiköhän sitä kunnon lämpöäkin ole tulossa.

Jacques & suhiseva tortoise

Talossa kanssamme asustaa erinäinen joukko pieniä monijalkaisia eliöitä, ensimmäinen tuttavuus oli joku erikoisen heinäsirkan näköinen otus, joka juoksenteli olohuoneen lattialla ensimmäisenä iltana. Myöhemmin biljardihuoneen seinällä seittiään kutoi pienehkö hämähäkki ja nukkumaan mennessämme huoneeseen kanssamme jäi yöperhonen. Hämähäkkejä, joista suurimmat kämmenen kokoisia, on talossa kuulemma valtavan paljon. Niiden kanssa pitäisi sitten oppia elämään, sillä ne ovat hyvin reviiritietoisia ja jos tapat yhden, tulee tilalle kolme uutta. Araknofobikon helvetti, katsotaan kuinka tässä käy.

Päivä 4

Keskiviikkoisin käymme paikallisessa farmikoulussa opettamassa. Koulu on pieni, ja eri ikäiset oppilaat on jaettu vain muutamaan eri luokkaan, joten samassa ryhmässä on eri ikäisiä ja eri tasoisia oppilaita. Oppilaiden äidinkieli on xhosa, mutta he puhuvat melko hyvin englantia.

Olimme koululla noin kolme tuntia, jonka jälkeen ajelimme takaisin puistoon vaihtamaan autoa (puistossa ajamme aina safariautolla, jolla taas ei voi ajaa maanteillä) ja hakemaan uutta Australialaista kaveria, joka loppujen lopuksi ei ilmestynytkään sovittuun aikaan, vaan tuleekin ilmeisesti vasta myöhemmin, jos tulee.

Jos jokin täällä on pelottavaa (hämähäkkien lisäksi), niin autoilla ajelu. Safariautossa istuminen on kuin istuisi huonokuntoisessa vuoristoradassa (siis auto on kunnossa, mutta tiet kaikkea muuta) , koululle matkasimme lava-auton perässä (katettu sellainen) ja ajonopeus pysytteli lähellä 120:tä. Turvavöitä täällä ei kai juuri käytetä, eikä ”drinking and driving” ole niin halveksuttavaa kuin Suomessa, joskin laitonta kyllä.

Iltapäivällä työskentelimme jälleen alien plants –projektin parissa, nyt puiston länsipuolella. Kariega on jaettu kolmeen puistoon, jotka on erotettu aidoilla toisistaan. Itäpuolella sijaitsee suurimmat hotellit ja siellä ei pitäisi olla vaarallisia eläimiä – joskin tällä hetkellä siellä vaelteltelee aggressiivisia puhveleita, joten jalan liikkuminen alueella on kielletty kokonaan. Länsipuolella, missä myös meidän talomme sijaitsee, asustelee ”big 5”, eli elefantti, sarvikuono, leijona, puhveli ja leopardi. Tällä puolen puistoa emme edes me voi vaellella ympäriinsä työtehtävien parissa, vaan jalkautuessamme meidän on pysyteltävä lähellä autoa leijonien takia.

Illalla suuntasimme Kentoniin bariin/pizzeriaan, jossa on keskiviikkoisin ”half price pizza day”. Pizzat olivat hyviä ja hintaa oli vain 28 randia (ZAR), eli vähän päälle 2,5€. Oluen tai muiden juomien hinnoista en tiedä, limu maksoi 9 ZAR (0,85€) ja shotit kuulemma vain 8 ZAR (0,72 €) ! Kämpillä pelasimme vielä muutamat erät biljardia Jacquesin kanssa. Hyvä ilta kaiken kaikkiaan.

Päivä 5

Torstaina metsästimme taas elefantteja. Aamupäivällä ei norsuja näkynyt, mutta sen sijaan näimme leijonia muutaman metrin etäisyydeltä. Matkalla pieneksi ongelmaksi muodostuivat sarvikuonot, jotka tukkivat tien. Jouduimme siis käyttämään kiertoreittiä, mutta harmiksemme kyseiset sarvikuonot eivät selvästikään oikein tienneet, minne he olivat menossa ja noin tuntia myöhemmin ne tulivat aivan eri tiellä meitä vastaan. Ajoimme auton tien sivuun ja odotimme niin kauan että eläimet ohittivat meidät ja pääsimme jatkamaan matkaa. Oli jossain määrin eriskummallista tuijottaa valtavaa sarvikuonoa silmästä silmään reilun metrin etäisyydeltä.

Paikallinen tiesulku

leijonanpennut leikkivat kilpikonnalla

Iltapäivällä jatkoimme ajelua ja löysimme etsimämme elefanttilauman, joka eteni verkkaisesti tietä ja tien laitoja pitkin alas laaksoon tuulensuojaan. Päivä oli tuulinen, mutta aurinko paistoi sen verran mukavasti, että lähes koko sakki ehti polttaa itsensä aika huolella...

Päivä 6

Ihan kuin olisi Afrikassa: Istuin olohuoneessa lukemassa kirjaa kun ikkunan ohi käveli kaksi kudua (isoja antilooppeja). Vähän kuin kotona Suomessa näkisi varpusia pihapuissa. Talo, jossa täällä asumme, sijaitsee todellakin keskellä luonnonpuistoa. Talon ympärillä on aukea alue, ja joka puolella pyörii eläimiä, joita voi ihailla suoraan ikkunasta. Joka päivä linnut aloittavat konserttinsa aamuyöllä – valitettavasti sitä konserttia ei jaksaisi kuunnella siihen aikaan, eli tulpat korviin. Tänään heräsimme viiden aikaan siihen, kun ibikset (eräs lintulaji) pitivät järkyttävää meteliä pihalla. Aamulla Jacques kiusasi meitä kertomalla, että metelin aiheuttivat kaksi täysikasvuista urosleijonaa, jotka kävelivät aivan talomme vierestä. Fiksuina olisimme siis tajunneet tämän ja menneet ikkunaan tai pihalle ihailemaan jellonia.

Viikon viimeisen ”työpäivän” aloitimme Game Countsilla, eli ajelimme suunniteltua reittiä pitkin ympäri Kariga East –puistoa ja laskimme näkemämme eläimet. Iltapäivä vietettiin lintuprojektin parissa (selvitämme, mitä kaikkia lintuja pesii alueella). Aamuyöllä talomme ohi kulkeneet urosleijonat makasivat koko päivän, aamusta iltaan asti taloamme vastapäätä olevalla "vuoren" rinteellä.

Illalla kävimme syömässä hotellin ravintolassa. Aurinko laskee täällä seitsemän aikaan illalla ja ihailimme auringonlaskua kukkulan laella matkalla ravintolaan. Paluumatka taitettiin pimeässä ja bongailimme eläimiä Night Drive –tyyliin. Sakaaleja nähtiin, muuten ei mitään ihmeellistä.

Huomenna, lauantaina lähtevät Helen ja Tina, kaksi brittiä ja tulen olemaan viikonlopun yli ainoa naispuolinen henkilö talossa. Maanantaina pitäisi tulla joku tyttö, josta ei ole vielä mitään muuta tietoa kuin sukupuoli.

Päivä 7

Lauantaisin meillä on mahdollisuus erilaisiin aktiviteetteihin, kuten hevosratsastukseen rannalla tai luonnonpuistossa, laskuvarjohyppyihin, mönkijäajeluun, jne. Tina ja Helen olivat käyneet viikko sitten ratsastamassa, Gabriel (USA:sta) ja Oliver (Britanniasta) olivat käyneet hyppäämässä laskuvarjohypyt. Meillä on aikaa kahdeksan viikkoa, joten annoimme Gabrielin ja Oliverin päättää mitä teemme tänään. Lopulta päädyimme Port Alfredin rantakaupunkiin, jossa nyt istun nettikahvilassa päivittämässä blogia. Loppupäivän ohjelmasta ei vielä ole tarkkaa tietoa, katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Nettiin pääseminen täällä on sitten melko epävarmaa, Kentonin nettikahvilasta meillä sanottiin vain että joskus se on auki, joskus ei. Lisäksi kaikki paikat menevät lauantaisin kiinni jo yhden aikaan (lukuunottamatta kauppakeskuksia), joten jos käymme tekemässä jotain aamupäivällä, emme välttämättä ehdi nettiin. Älkää siis ihmetelkö, mikäli päivityksiä ei ilmesty joka viikko.

Matka jatkukoon... ;)

Lähtötunnelmissa

Ihmettelen, kuinka nopeasti aika kuluu. Vain hetki sitten sanoin ystävälleni, että lähtöön on kahdeksan viikkoa. Nyt lähtöön on pari päivää. Edessä on matka yli 10 000 kilometrin päähän kotoa, missä minua odottaa uudet, erilaiset ihmiset, erilainen luonto, kulttuuri ja ilmasto. Se mitä perillä nähdään, tehdään ja koetaan, selviää vasta siellä. Minulla ei ole tarkkaa käsitystä siitä mitä tuleman pitää, enkä oikeastaan ole edes kiinnostunut. Lähden matkaan avoimin mielin ja uskon palaavani monta kokemusta rikkaampana.

Joitain faktoja tietysti on selvillä. Kohteena on Kariega Game Reserve -niminen luonnonpuisto, joka sijaitsee noin 140 kilometrin päässä Port Elizabethista. Puistosta lähin kaupunki on ”Kenton on Sea”, jonne on matkaa 14 kilometriä.

Tulemme asumaan (ihan normaalein mukavuuksin varustetussa) talossa keskellä luonnonpuistoa. Pari kuukautta sitten leijonalauman pennut olivat kiipeilleet pihaa ympäröivän aidan ulkopuolella olevissa puissa, joista pääsisi myös hyppäämään aidan sisäpuolelle – pihan laajennusta on kuulemma suunniteltu tämän riskin välttämiseksi…

photo by Liam Doughlas

Työtehtäviimme tulee kuulumaan mitä nyt ikinä puistossa tarvitsee tehdä – eläinkantojen laskentaa, teiden kunnostusta, eläinten satelliittipaikannusta, kulotusta (riippuen vuodenajasta), puiston yleistä siistimistä ja kunnossapitoa. Lisäksi käymme kerran viikossa auttelemassa paikallisessa ”farmikoulussa”. Ohjelmaan kuuluu myös: ”Bush Walks, Game Drives and night drives, Sleep Outs, Field Skills & Survival”.

Lauantait vietetään rennommissa merkeissä pienessä rantakaupungissa Kentonissa, missä porukka on käyttänyt aikaa lähinnä ravintolassa istuen ja rannalla löhöten. Elättelen toiveita sen suhteen, että pääsisin lauantaisin myös netin ääreen – puistossa meillä ei ole nettiä… Blogin päivitykset ilmestynevät siis lauantaisin…

Kenton on sea. photo by Adam Howston

Meidän kahden suomalaisen lisäksi paikalla on sekalainen sakki (maksimissaan 8 henkilöä yhdenaikaisesti) ihmisiä mistä päin maailma tahansa, oletettavasti kuitenkin lähinnä Yhdysvalloista ja Britanniasta. Osa porukasta tulee ja menee meidän oleskelumme aikana, eli lopullista ”uusien tuttujen” määrää ei vielä tiedä.

Lähtö lähenee ja täytyy myöntää että melko kiireiset viimeiset päivät tulee olemaan... Maanantaina kävin tekemässä viimehetken hankintoja. Tiistaina tajusin hukanneeni passini, jonka löytymisen jälkeen jouduin etsimään matkavakuutuskorttiani. Aiemmasta matkailusta poiketen aloitin pakkaamisen jo muutamaa päivää ennen lähtöä, normaalisti olen pakannut vasta lähtöpäivänä. Vasta pakatessa tuli sellainen fiilis, että olen todellä lähdössä reissuun, enkä menekään ensi viikolla töihin...

Matkaa suunnitellessani oletin olevani kesän ja syksyn jäljiltä kovasti loman tarpeessa, mutta näin lähdön lähestyessä koen kuitenkin itselleni tärkeämmäksi irrottautumisen arjesta. Haluan saada positiivisessa mielessä vähän etäisyyttä kaikkeen - kotiin, ystäviin, työhön, perheeseen. Mahdollisuuden tarkastella elämääni hetken aikaa arkisten kuvioiden ulkopuolelta. ”Pieni ihminen, joka hukkaa itsensä suureen maailmaan löytääkseen itsensä entistä paremmin”.

Siispä hyvää loppusyksyä kaikille tasapuolisesti!

Kommentteja saa jättää :)

TOTSIENS!

taustalla...

Miksi juuri Etelä-Afrikka? Siksi, että halusin takaisin Afrikkaan ja juuri Etelä-Afrikasta sattui löytymään etsimäni mahdollisuus toteuttaa astetta pidempi reissu eläinten ja luonnon parissa työskennellen. Ohessa edellisen reissun tekemisiä ja fiiliksiä tammi-helmikuulta 2009.



Cape Town

Reissun ensimmäiset kolme päivää vietimme Kapkaupungissa ja sen ympäristössä. Saavuimme hotellille iltapäivällä ja ilta tuli pyörittyä lähinurkilla. Kävimme myös syömässä perinteisen Afrikkalaisen illallisen höystettynä Malilaisella musiikilla, tanssilla ja kostyymeilla.


Toinen päivä meni pitkälti Kapkaupungin nähtävyyksiin tutustuessa. Edellisen päivän pöytävuoren "pöytäliina" (vuorelta valuva pilvipeitto) oli kadonnut, samoin myrksytuuli, joten nousimme aamulla ensimmäiseksi ylös vuorelle ihailemaan kauas horisonttiin katoavaa maisemaa. Muita pakollisia nähtävyyksiä olivat upea Cape Point, mitäänsanomaton Hyväntoivonniemi ja sympaattinen pingviiniyhdyskunta.





Kolmantena päivänä kello soi 5.00 ja parin tunnin automatka itää kohti starttasi kello 5.20. Kohteena oli paikka nimeltä Gansbaai ja sieltä lähtevä valkohaiden bongausreissu Shark Alley -nimiseen lahteen. Ja nähtiinhän niitä haita, varsin hienoja otuksia.




stLucia

Neljännen päivän aamuna hyppäsimme lentokoneeseen ja lensimme maan kaakkoisrannikolle Durbaniin, mistä jatkoimme matkaa stLucian pikkukaupunkiin. Kapkaupungin tavoin rikollisuudesta ei tarvinnut olla huolissaan stLuciassa - sen sijaan todellisen vaaran muodostivat villieläimet: virtahepoja käyskentelee välillä pitkin kylän pääkatua iltaisin ja öisin, ranta-alueet kuhisevat krokotiileja, heinikossa lymyää myrkkykäärmeitä ja vähän aikaa sitten kaksi leopardia oli makoillut läheisen hotellin uima-altaalla. Meidän hotellimme pihalla ja uima-altaalla oli virtahepoja molempina iltoina, iltauinnit jäivät siis harmittavasti välistä.

Illalla lähdimme joelle veneretkelle. Illan saldo oli läjäpäin hippoja, muutamia krokotiileja, erilaisia lintuja ja yksinäinen puhveli joentörmällä.




Viidentenä päivänä starttasimme safarin Hluhluwe Imfolozin kansallispuistoon jo kello 5.30. Ensimmäisen päivän saldo oli loistava, eläimiä tuntui vilisevän vähän joka pensaassa ja Big Fivesta bongattiin puhveli, elefantti, sarvikuono ja leijona. Uskomatonta oli se, miten yhtäkkiä tunsi olevansa keskellä kaikkia niitä ihania luontodokumentteja, joita vuosien mittaan on tullut katsottua.



Kuudennen päivän safarilla Big Five täydentyi ehjäksi kokonaisuudeksi kun tiellä edessämme loikki leopardi. Lisää luksusta toi snorkaushetki lämpimässä Intian valtameressä.



Shakaland


Shakalandin alue on alunperin rakennettu elokuvan kulisseiksi ja osa siitä on muutettu sittemmin hotelliksi. Hotellin kupeeseen on kuitenkin jätetty perinteinen zulu-kylä, jossa elelee aitoja zuluja perinteistä zulu-kulttuurin mukaista elämää. Illalla käytiin katsomassa vauhdikas tanssiesitys, joka sai meidät jälleen kerran ihmettelemään paikallisen väestön rytmitajua ja kykyä saada aikaan niin monimuotoista musiikkia niin yksinkertaisilla soittimilla. Illallisen jälkeen seisoskelimme hotellin pihalla katsomassa uskomattoman kaunista, vuoren rinteeltä alas laskeutuvaa maisemaa. Illan kruunasi rajuin ukkonen, jonka olen koskaan nähnyt. Vesisade tuli vasta perässä joten saimme ihailla salamoiden valaisemaa maisemaa kuivin nahoin.




Swaziland

Kaunis, upea Swazimaa. Lämpötila varjossa 42 astetta, mutta se ei menoa haitannut - ei vaikka bussista hajosi ilmastointi keskellä Swazimaata. Perinteisiä Afrikkalaisia majoja, upeaa vuoristoista luontoa, lehmiä käyskentelemässä pitkin katujen varsia, iloisia ilmeitä ja käsittämätöntä käsityötaitoa. Ihana hotelli ja valtavasti tekemistä. Suosittelen!



Kruger

Krugerin hotellimme oli varmasti paras hotelli, jossa olen koskaan ollut. Hotellin yleisessä rakennuksessa oli ravintola, baaritiski, oleskelutilat, inernetnurkkaus ja iso terassi, jolta oli suora näkymä vieressä aukeavaan Krugerin puistoon. Hotellin ja puiston välissä oli vain joki, jossa löhöileviä virtahepoja ja krokotiileja saimme ihailla suoraan hotellin terassilta. Myös puhveleita ja elefantteja näkyi suoraan hotellilta käsin. Huoneet eivät olleet yhtenäisessä rakennuksessa, vaan jokaisella oli oma talo pitkien katujen varsilla. Kämpät oli sisustettu perinteiseen Afrikkalaiseen tyyliin.



Krugerin puistoon teimme kaksi safaria, ensimmäisenä iltana iltasafarin ja toisena päivänä koko päivän kestävän päiväsafarin. Näkemämme eläimistö oli pitkälti samaa kuin stLuciassa. Parhaat hetket olivat varmasti leijonalauman näkeminen parin metrin päästä, sekä jalkautuminen safariautoista alle parinkymmenen metrin päähän viidestä sarvikuonosta. stLuciassa näkemättä jääneitä ja Krugerissa bongattuja eläimiä olivat mm. gepardi, sakaali, sekä joukko käärmeitä ja liskoja.