Viikko 8

Yleisön pyynnöstä lisään näin jälkikäteen fiiliksiä matkan viimeseltä viikolta ja ajalta sen jälkeen.

Viimeisen viikon ajan meitä oli talolla vain me kolme, Aliya, Mikael ja minä. Saatoimme elefanttien identifiointi -projektin onnistuneesti loppuun viikon aikana. Projektin myötä jokainen elefantti (pieniä poikasia lukuunottamatta) sai oman työnimen ja piirrosten ja valokuvien perusteella jokainen niistä oli tunnistettavissa.

Kävimme myös camping-retkellä puiston laidalla sijaitsevan joen varrella. Ajoimme auton puiston aidan viereen ja pujahdimme pienestä portista ulos. Kivenheiton päässä portilta oli joki, jonka rantatörmälle levitimme pressun yötä varten (nukuimme siis makuupusseissa taivasalla). Nuotiopaikalle tuli ja uimaan ilmatäytteisten auton sisärenkaiden kanssa. Ilma oli todella lämmin ja joen vesi sopivan vilvoittavaa. Uinnin jälkeen virittelimme ruuat lämpenemään. Mahan täytteeksi saimme Poitjea, joka on Etelä-Afrikkalainen lihapata - perunaa, porkkanaa, lihaa tai kanaa, sipulia ja mausteita haudutetaan pitkään ja hartaasti padassa. Erittäin hyvää! Poitjen kanssa grillasimme Stick Bread - leipää, eli leipätaikinaa pyöriteltynä tikun nokkaan ja kypsennettynä avotulella tikkua pyöritellen.

Viikon ohjelmaan mahtui myös vierailu Grahamstownin yliopistokaupungissa. Kiertelimme hetken keskustassa ja kävimme elokuvissa. Kaupunki sinällään on melko pieni, eikä mitenkään erikoinen - Port Alfredissa käynnin sijaan oli kuitenkin kiva nähdä uusia paikkoja...

Viimein saimme myös toteutettua matkan Addo Elphant National Parkiin, joka on yksi Etelä-Afrikan isoista kansallispuistoista. Päivän aikana ajelimme ympäriinsä leppoisaan tahtiin ja kävimme syömässä kudupihvit puiston ravintolassa. Bongasimme mm. leijonat eräältä levähdyspaikalta käsin, sekä yhteensä noin satakunta elefanttia kahdella erillisellä juomapaikalla. Toiselle juomapaikalle saavuttuamme kuului kovaa jyrinää, aivan kuin paikalle olisi iskenyt maanjäristys. Jyrinää ei kuitenkaan aiheuttanut maankuoren tärähtely vaan elefanttilauma, jonka matriarkka oli päättänyt että juomapaikalle on päästävä nyt ja niin nopeasti kuin mahdollista. On huvittavan (ja pelottavan) näköistä kun lauma tuhansien kilojen painoisia möhkäleitä juoksee täyttä vauhtia, kirjaimellisesti hännät suorina sojottaen. Elefanttien huippunopeus on yli 40km/h, en missään tapauksessa haluaisi joutua tielle...

Yö afrikan tähtitaivaan alla, lintujen, apinoiden ja antilooppien huutoja kuunnellen oli jo elämys sinänsä. Suosittelen kokeilemaan mikäli vain ikinä saat siihen tilaisuuden!

Muutoin viikko kulki melko perinteiseen malliin. Ajelimme ympäriinsä ja nautimme viimeiseistä kuumista kesäpäivistä ennen paluuta kylmään ja lumiseen Suomeen.

Maanantaiaamuna pakkauduimme kaikki Jacquesin autoon ja lähdimme ajamaan kohti Port Elizabethia. Aliya jäi vielä kahdeksi yöksi Port Elizabethiin, me Mikaelin kanssa starttasimme kotimatkamme lentokentältä ja Jacques lähti viettämään parin viikon lomaa perheensä ja ystäviensä kanssa Georgeen ja sieltä myöhemmin Johannesburgiin.

Lähteminen on aina yhtä haikeaa, varsinkin kun takana oli näinkin pitkä matka ja tiivis yhdessäolo näiden ihmisten kanssa. Toisaalta myös kotiinpaluu on aina yhtä mukavaa. Jälleen sitä osaa arvostaa kunnon vedenpainetta, varmuutta lämpimästä suihkusta, ikkunoiden ja ovien tiivisteitä, kattoa, jolla ei hypi apinoita aamuyöllä, ulkoilua ilman jättimäisiä hämähäkkejä, ruisleipää, laadukasta maitoa ja maitotuotteiden laajaa valikoimaa, omaa rauhaa ja vapautta liikkua, sekä pohjoismaalaista asioiden toimivuutta.

Kaikesta tästä huolimatta matkan aikana kypsyi ajatus ja vahva halu palata vielä maahan pidemmäksi aikaa. Tammikuussa päätin hakea vuoden kestävään safariopas-koulutukseen ja helmikuussa sain vahvistuksen hyväksymisestäni kurssille, joka alkaa heinäkuussa 2011. Ehdin siis katsella työelämää ja arkea Suomessa puolisentoista vuotta ennen paluutani kauas etelään. Mitä siellä vietetty vuosi tuo tullessaan, selviää vasta paikan päällä. Kiinnostuneet voivat kaikella todennäköisyydellä seurata puuhiani jostain internetin syövereistä - todennäköisesti kuitenkin joltain toiselta blogiplavelimelta Bloggerin jätettyä minut auttamattomasti pulaan tämän kahdeksansviikkoisen kanssa - parempi onni, ja sen myötä helpommin luettavan blogitekstit seuraavalla kerralla. :)