Luulin, etten paase netin aareen tanaan, joten en tajunnut ottaa valmiiksi kirjoittamaani blogitekstia (muistitikulla) mukaan - nyt siis ilman a- jao-pisteita ihan vain muutama sananen kuluneesta viikosta.
Lauantaina villia menoa krikettimatsissa ja ennen kaikkea matsin jalkeen. Sunnuntaina ratsastusreissu upeissa maisemissa. Painelin pienella ja pippurisella arabitammalla hirveaa kiitoa pitkin rantahiekkaa, voitettiin sen kanssa jokainen kisa vaikka se olikin joukon pienin. ;)
Muutoin kulunut viikko on ollut aika perussettia, vahan puiden kaatoa, paljon game drivea, jonkin verran aikaa lintuprojektin parissa, jonkin verran elefanttien identifiointia, jne. Eilen kaytiin hotellin ravintolassa syomassa ja jatkettiin sen jalkeen night drivella (yosafari). Naimme hyeenan, mika on aika uskomatonta, silla puistossa on jaljella enaa kaksi hyeenaa ja edellisen kerran kukaan on nahnyt niita lahes viisi kuukautta sitten. Keskiviikkona keskiviikkoiseen tapaan illalla pizzaa ja paadyttiin jatkoille eraan jacquesin kaverin Lexin kampille, eilen torstaina oli siis vahan vasynytta porukkaa liikkeella...
Talla viikolla saat ovat suosineet vahan liikaakin. Keskiviikkona oli aivan tukahduttavan kuuma jo ennen kahdeksaa aamulla, samoin tiistai oli todella lammin. Lampotila varjossa nousee helposti yli 30, en halua tietaa mita se on auringossa... Lauantaina krikettimatsin aikana joku puhui lahemmas 50 asteesta.
Nyt matka jatkuu eraaseen luonnonpuistoon. Melomme ensin jokea pitkin 10-15km patkan ja patikoimme sen jalkeen majapaikkaamme. Huomenna sama matka takaisin. Toivottavasti naemme elaimia matkalla, kauniista luonnosta tuskin on pulaa, sita on taalla aika lailla kaikkialla. :)
perjantai 27. marraskuuta 2009
lauantai 21. marraskuuta 2009
kuveja
Panthera leo
Joskus sita joutuu hommiin. (Kuvassa Tina ja machete)
Ants... (mina ja Elin)
Alien Plants
jotain muuta kuin Hietsu...
impala
jattilainen vilvoittelemassa
viikko 4
Lauantai / Päivä 21
Aamulla heitettiin Elin itäpuolelle taksille ja jatkoimme sen jälkeen kolmisin matkaa Port Alfrediin. Perinteiseen tapaan netti ja ruokaa. Kävimme syömässä Quido’s –nimisessä ravintolassa, jossa kävimme Elinin, Gabrielin, Oliverin ja Jacquesin kanssa viime viikon torstaina. Ravintola sijaitsee meren rannalla, mereen laskevan joen varrella – upeat maisemat. Päivä oli todella tuulinen, joten saimme ihailla myrskyävää merta ja muutamia hulluja surffaajia ruokaillessamme.
Kovan tuulen takia päätimme jättää rannan väliin ja kävimme sen sijaan eräässä uudemmassa ostoskeskuksessa Port Alfredin kupeessa. Port Alfred on pieni kaupunki, eikä siellä juuri ole mitään shoppailumahdollisuuksia, lähinnä jotain surffikauppoja ja jokunen pienen Anttilan tyylinen perusputiikki, sekä kirjakauppoja. Uudemmassa ostoskeskuksessa on muutamia vaatekauppoja ja tein löytöjä eräästä urheilu-/surffikaupasta.
Ja ylläripylläri, päädyimme taas pizzapaikkaan yksille... ja lopulta tilasimme myös pizzat mukaan välttyäksemme kokkaamiselta tänään.
Kämpillä biljardia ja kymmenen jälkeen nukkumaan.
Sunnuntai / Päivä 22
Hengailupäivä jälleen. Aamulla oli mukavan aurinkoista, mutta taivas täyttyi pilvillä jo ennen kymmentä ja kaikkiaan päivä oli melko tuulinen.
Aamulla Jacques kiikutti meille Wolverine-DVD:n, jota onnellisina katsoimme tunnin verran – sen jälkeen levy päätti lakata toimimasta... Siirryimme katsomaan National Geographicin Walking with Lions –DVD:tä.
Tylsistyttyäni riittävästi kävin pyytämässä Jacquesia siirtämään autonsa pois katoksesta, jotta voin pestä sen. Äijät olivat kovin pettyneitä kun en suostunut (kovan painostuksenkaan jälkeen) pesemään autoa bikinit päällä. Syyttäkööt vaan pilviä ja kovaa tuulta, ei minulla mitään bikineitä vastaan ole jos aurinko paistaa. ;)
Pesu-urakan jälkeen oli vuorossa krikettiä, Etelä-Afrikka vs. Englanti. Tänään aloin jo tajuta mistä pelissä on kyse, pitää vielä Jacquesilta tarkistella muutamia yksityiskohtia. Niin tai näin, rugby on selvästikin enemmän minun juttuni.
Maanantai / Päivä 23
Heräsin aamuyöstä hillittömään kaatosateeseen, mutta kellon soidessa sade oli jo lakannut. Pesimme nopeasti safariauton ja lähdimme ajelemaan pajalle terottamaan machetet (viidakkoveitsen ja vesurin välimuoto). Aamupäivän ohjelmassa oli jälleen puiden tappamista, tällä kertaa puiston länsipuolella – eli täällä missä leijonat ja elefantit ovat. ”Pysytelkää suhteellisen lähellä toisianne ja jos leijonat sattuvat tulemaan tänne niin älkää juosko ja kuunnelkaa ohjeitani. Leijonien ei pitäisi olla ihan lähistöllä tällä hetkellä, mutta sarvikuonot ovat matkalla tähän suuntaan. Jos ne tulevat niin pysytelkää mahdollisimman lähellä puuta, älkääkä tehkö mitään äkkinäisiä liikkeitä. – not even if they are hoffing and poffing - Jos sanon että nyt juostaan niin sitten juostaan.” Oolrait, näin tehdään.
Ei leijonia, ei sarvikuonoja, muutama uusi rakkula.
Ennen lounasta kävimme vielä pesemässä safariauton takaosan lattian painepesurilla – ja koska kaikki pa*ka roiskui auton kylkiin ulkopuolelle, jouduimme pesemään auton myös ulkopuolelta.
Pitkän lounaan jälkeen poimimme kyytiin kaksi uutta tyttöä, Brittiläiset Sarah ja Claire (24v ja 25v). Koska tytöt tulivat vasta kolmen jälkeen jäi työpäivämme vähän tyngäksi. Jacques kävi tulokkaiden kanssa läpi perusasiat ja me saimme sitten kertoa talon tavat ja miten homma käytännössä toimii.
Illalla ruuanlaittoa (cheesy mince & pasta bake), biljardia ja yleistä hengailua. Sekä tietysti vähän hyvää viiniä.
Tiistai / Päivä 24
Aamupäivällä jälleen raivaustöitä alien plantsien parissa. Pari rakkulaa lisää, kuka niitä enää laskee... Ilma oli järjettömän tuulinen, suorastaan myrskyisä. Alue, mistä raivaamme puita tällä hetkellä, on todella risukkoista ja siellä on paljon aiemmin kaadettuja, nyt jo kuivuneita puita, joten käsivarret ja jalat ovan täynnä pieniä verinaarmuja.
Iltapäivä käytettiin Game Diveen. Tytöt ihmettelivät miksi emme käytä satellittipaikannusta eläinten löytämiseen, mihin Jacques totesi vain että hän luottaa muihin paikannuskeinoihin ja katsotaan vaan niin me löydämme eläimet ennen niitä rangereita, jotka käyttävät satelliittipaikannusta. Noh, löysimme urosleijonat ruokalevolla pensaikon keskeltä ja siinä niitä katsellessame ilmestyi tietä pitkin toinen safariauto kyydissään kaksi rangeria, joista toisella oli valtava antennisysteemi kädessään. Hilarious. Löysimme myös elefanttilauman ennen rangereita ja piirtelimme korvia hetken aikaa.
Täällä tuuli on todella petollinen, koska viilentävässä tuulessa ei huomaa kuinka pahasti aurinko polttaa. Tänäänkin tuuli todella kovaa, mutta alhaalla laaksossa tuuli ei ollut ihan myrskylukemissa ja sää oli muutoin lämmin, joten heitimme pitkähihaiset paidat pois ja Sarah ja Claire onnistuivat polttamaan itseään jonkin verran.
Keskiviikko / Päivä 25
Aamulla koululle. Lähtö ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan, koska joku oli vienyt Jacquesin toisen työauton pajalle, joka on aivan toisessa päässä puistoa kuin se paikka, missä auton olisi pitänyt olla.
Käytämme siis täällä pääsääntöisesti Game Drive Vehiclea, jota tekstissäni kutsun ”safariautoksi”. Itse asiassa en yhtään tykkää sanasta ”safariauto” ja haluaisin käyttää termiä ”game drive vehicle”, mutta se olisi ehkä vähän hankalaa... Muut käyttämämme autot ovat Jacquesin oma Pajero, sekä kyseinen Jacquesin toinen työauto, Toyota Hilux. Moni varmaankin tietää, että Hilux on lava-auto (käyttämämme yksilö katettu sellainen), joten kolmea etupenkkiläistä lukuunottamatta muut istuvat takana puisella penkkiviritelmällä. Nopeusrajoitus tiellä vaihtelee 80 ja 100 km/h välillä, käytännössä tiellä ajetaan 120-130km/h. Kaikki hyvin niin kauan kuin emme aja kolaria. (...ja jos ajamme niin eipähän ainakaan jää kitumaan.)
Hurjin kokemukseni oli kuitenkin se kun ajoimme viime keskiviikkona safariautolla muutaman kilometrin siirtymäpätkän kyseistä tietä pitkin. Safariauto on siis Toyotan Land Cruiserista muunneltu malli, jossa on kai melko lailla normaali etuosa, mutta perällä on penkkien sijaan valtava lava, johon on kiinnitetty kolme kolmen penkin penkkiriviä. Käytännössä autoon mahtuu siis 10 matkustajaa + kuljettaja. Minkäänlaista katetta tai tuulilasia ei ole, puhumattakaan turvavöistä. En tiedä monellako teistä on kokemusta 130km/h nopeudesta useamman kilometrin matkalta ilman tuulilasia... (No moottoripyöräily ILMAN KYPÄRÄÄ ajanee saman asian.) On kumma kun pieni hyttynen osuu otsaan niin tuntuu kuin joku ampuisi suoraan naamaan... Kokemuksia, kokemuksia. ;)
Asiaan: koululle, muutama tunti opetusta – onneksi meillä oli vain yksi ryhmä, joten käytännössä meitä oli neljä ihmistä opettamassa yhtä luokkaa, mikä ei oikeastaan ole yhtään liikaa...
Iltapäivällä oli vuorossa ”sex ratio”, eli etsimme puistossa seepra-, elandi-, ja red haartebeestlaumoja ja laskimme laumoissa olevien urosten ja naaraiden lukumäärien suhteen. Puistoissa ei haluta että uroksia on liikaa, sillä sellaisessa tilanteessa kilpailu käy liian kovaksi ja lopulta kukaan ei päädy parittelemaan naaraiden kanssa.
Päivä oli jälleen aivan järjettömän tuulinen, pelkäsimme olohuoneen yläpuolella olevan räystään lähtevän lentoon... onneksi se pysyi paikallaan.
Vähän ennen viittä starttasimme matkamme Kentoniin. Ruokaostokset, viiniostokset ja pizzalle. Palasimme kämpille joskus kymmenen jälkeen ja Jacques lähti melko pian jättäen meidät neljä istumaan ja juttelemaan pöydän ääreen. Mikael kertoi jotain juttua ja Sarah onnistui kuulemaan yhden sanan väärin ja repesi nauramaan. Tästä väärin kuullusta sanasta saimme kuitenkin aikaiseksi pitkän keskustelun, josta ei kuitenkaan meinannut tulla mitään koska me kolme tyttöä nauroimme aivan hervottomasti koko ajan. Aamulla selvisi, että Jacques oli kuullut kirkumista ja ihmetellyt että mitä he*vettiä täällä oikein tapahtuu, rientänyt tarkistamaan tilannetta ja sattumalta törmännyt isoon uroselefanttiin repimässä puita aivan talomme ulkopuolella. ”what the hell was the f*cking screaming last night?!” ”no we weren’t screaming we were laughing!”
Torstai / Päivä 26
Jälleen yksi myrskytuulinen päivä, Jacques sanoi tiistaina, että tämän myrskyrintaman, joka juuri ylittää aluetta, odotetaan kestävän pari kolme päivää. Jos tieto pitää paikkansa niin huomenna pitäisi olla vähemmän tuulista... Aamupäivällä sää oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. Rajuja tuulenpuuskia ja tuulettomia hetkiä, hetkittäin täysin aurinkoista (ja lämmintä!) ja hetkittäin pientä vilvoittavaa tihkusadetta. Kertakaikkisen kummallinen säätila.
Aamupäivällä jatkoimme tiistaista raivaustyötä samaisessa ryteikössä. Sanoin että rakkuloita ei enää lasketa, mutta tänään niitä tuli noin viitisentoista. Jalat ja käsivarret saivat vähän lisää naarmuja ja eilen illalla onnistuin lyömään oikean kyynärvarteni safariauton kylkeen kun juoksin pihalla sadetta pakoon autokatokseen, joten nyt käsivartta komistavat paitsi naarmut, myös hieno ja hel*etin kipeä mustelma. Ainakin näkyy ulkoisesti että töitä on tehty. Tosin punkkeja ei ole näkynyt vähään aikaan... ;)
Lounaaksi eiliset pizzanjämät ja lounaan jälkeen game drivea höystettynä elefanttilaumalla ja korvien piirtelyllä. Illan ohjelmassa jälleen ruuanlaittoa ja illallinen (spaghetti bolognese), biljardia, sekä maailmanhistorian pisin UNO-peli. Kahdeltatoista, pelattuamme lähes puolitoista tuntia samaa peliä, päätimme muuttaa sääntöjä niin että pelaaja saa lyödä pöytään kerralla kaikki samansuuruiset kortit. Peli jatkui kuitenkin vielä puolisen tuntia (yhteensä siis noin kaksi tuntia), emmekä jaksaneet enää sekoittaa korttipakkaa vaan ainoastaan käänsimme jo kertaalleen pelatut kortit ympäri ja nostelimme ne pöydältä samassa järjestyksessä. Minut laitettiin nostamaan kuusi korttia ja sain käteeni kuusi kutosta, jotka sitten hetken kuluttua olivat viimeiset korttini ja sain lyödä ne kaikki yhdellä kertaa pöytään.
Suunnittelemamme ratsastus rannalla tulee tapahtumaan sunnuntaina, eikä lauantaina kuten suunniteltiin, mutta Jacques lupasi ystävällisesti viedä meidät silti lauantaina kaupunkiin (sunnuntai on siis normaalisti Jacquesin vapaapäivä).
Perjantai / Päivä 27
Aamulla UNO-korttipakka löytyi sattumalta piilotettuna biljardihuoneen nurkkaan, penkin alle – Sarah oli päättänyt kätkeä kortit ettei eilinen pääsisi toistumaan.
Aamulla oli kovin tuulista, mutta taivas oli käytännössä täysin pilvetön ja sää melko lämmin. Jacques aloitti aamun käymällä läpi Game Countin teoriaa ja teorian jälkeen siirryimme käytäntöön, eli suoritimme Game Countin puiston itäpuolella. En tiedä selitinkö jo aiemmin, mutta Game Countin ideana on siis nimensä mukaan laskea puistossa olevien eläinten lukumäärä. Sen enempää teoriaa en aio selittää, se on sitten ihan oma ĺukunsa. Täällä käyttämämme tekniikka on nimeltään Road Strip Count, josta me oikeastaan suoritamme vain eläinten laskuosuuden. Istumme siis autossa, ajamme tiettyä reittiä pitkin muutaman tunnin ajan ja laskemme kaikki näkemämme eläimet, sekä tietysti kirjaamme tulokset ylös. Lopullinen tulos saadaan käyttämällä tiettyä matemaattista kaavaa, jossa huomioidaan alueen kasvillisuustyypit ja niiden prosenttuaalinen osuus puiston pinta-alasta, ajettu matka ja näkyvyys = miten suurelta pinta-alalta eläimet on laskettu, jne. Käytännössä suurissa puistoissa, kuten Krugerissa käytetään helikopteria tai lentokonetta, jossa laskijat istuvat. Tulosten luotettavuuden takia on suositeltavaa käyttää aina samoja laskijoita ja esimerkiksi Krugerissa samat vanhat herrat ovat toimineet laskijoina jo kymmeniä vuosia.
Aamupäivän aikana onnistuin saamaan aika vahvat rajat hihattomasta topistani, Sarah onnistui polttamaan oikein kunnolla jalkapöytiinsä kivat suorakaiteet (sandaalien takia). Itselläni oli jalassa Crocsit ja kokemuksesta tiesin että niiden kanssa saa auringossa jalkoihin kivoja ruskeita ympyröitä – potkaisin siis kengät kokonaan pois jalasta ja istuin autossa ilman kenkiä... Iltapäiväksi oli pakko lisätä kunnon kerros aurinkorasvaa ja vetää lippis päähän. Tuuli laantui ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Pakko myöntää että oli aika lämmin.
Lounaan jälkeen bongasimme leijonat päivälevolla ja elefanttilauman. Näimme elefantit jo melko kaukaa ja oletimme niiden tulevan läheiselle lammikolle kylpemään. Ajelimme paikalle odottamaan laumaa ja näimme ihan vierestä niiden telmimisen mudassa. Oli kieltämättä aika hienoa nähdä parinkymmenen elefantin lauma roiskimassa vettä ja mutaa ympäriinsä, poikasten leikkivän ja kierivän mudassa ja sen jälkeen koko lauman siirtyvän heittelemään hiekkaa päälleen.
Työläisinä olemme niin etuoikeutettuja turisteihin nähden – saamme yleensä istua katselemassa samoja eläimiä vaikka kaksi tuntia kerralla jos haluamme – heidän pitää antaa tilaa muille turisteille. (Me ajelemme siis pitkälti eri aikaan kuin mitä turisteja ajelutetaan.) Lisäksi löydämme eläimet lähes poikkeuksetta ennen heitä ja esimerkiksi elefanttien kanssa on usein käynyt niin, että me olemme saaneet hyvä aikaa katsella niitä ja ennen kuin muut rangerit turisteineen saapuvat paikalle, ovat elefantit painelleen piiloon ryteikköön.
Niinä iltoina kun laitamme itse ruuan kämpillä (eli arkisin yleensä muina iltoina paitsi keskiviikkoisin), syömme normaalisti puoli kahdeksalta. Alkuun kesti hetken tottua myöhäiseen illalliseen, sillä itse olen tottunut syömään huomattavasti aikaisemmin. (Tai no tietysti riippuen siitä, onko illalla treenejä...). Pääsääntöisesti kokkaamme jotain kanasta tai jauhelihasta, kokolihaa syömme kämpällä vain silloin jos ostamme sitä itse. Tänään jouduimme syömään jo aiemmin, sillä ajelimme illalla läheiselle kukkulalle katsomaan auringonlaskua. Käytännössä aurinko laskee täällä hyvinkin tarkalleen seitsemältä (19:12 oli kello tänään kun viimeinen sirppi hävisi kukkuloiden taa), kahdeksan aikaan on jo pimeää. Aamuisin jo ennen viittä on ihan valoisaa.
Yhteen huvittavaan asiaan olen törmännyt täällä muutaman kerran. Kuten olen aiemminkin maininnut, sijaitsee talomme ihan keskellä luonnospuistoa, , joten talomme ulkopuolella vilistää jatkuvasti eläimiä enemmän tai vähemmän. Me olemme etuoikeutettuja katselemaan niitä suoraan ikkunoista, pihalta tai ”puumajasta”, joka sijaitsee korkealla kämppämme viereisessä, valtavassa puussa. Olohuoneemme on kuin akvaario – isot, lähes seinän kokoiset ikkunat kolmeen suuntaan. Huvittavaa on siis se, kun istuu olohuoneessa lukemassa kirjaa (viinilasi kädessä) ja safariauto täynnä turisteja kameroineen ajaa talomme viereistä tietä pitkin. Jotenkin absurdia...
Jacques oli saanut kutsun mennä pelaamaan krikettiä huomenna, joten lähdemme jo ennen kahdeksaa käymään pikaisesti Port Alfredissa ja sieltä suhaamme jonnekin keskelle ei mitään krikettikentälle. Peli alkaa kymmeneltä ja riippuen siitä miten hyvin Jacquesin joukkue pelaa, kestää peli pitkälle iltapäivään, jopa yli viiteen. Mukaan omat eväät ja juomat, riittävästi aurinkorasvaa (toivottavasti ei sada tai myrskyä!), lippis ja iloinen mieli...
Ja huomenna sunnuntaina ratsastamaan. Luvassa on noin kolmen tunnin ratsastus rannalla, pysähdymme kai välissä syömään jotain pientä evästä, eli ihan koko kolmea tuntia ei istuta satulassa...
Yritän saada ladattua nyt edes pari valokuvaa teille näytille - kuten jo aiemmin mainitsin, kestää kuvien lataaminen aivan tolkuttoman kauan ja krikettipelin takia meillä on aikaa hengailla kaupungissa vain tunnin verran. Siinä ajassa pitää hoitaa paitsi blogin päivitys, myös ruoka- ja viiniostokset, posti- ja pankkiasiat, lehtiostokset kirjakaupasta, sekä käydä hakemassa jotain lounaaksi kelpaavaa mukaan pelikentän laidalle... Kentucky Fried Chicken ehkä...? ;)
Ensi perjantaina lähdemme todennäköisesti kahden päivän kanootti-/vaellusreissulle toiseen luonnonpuistoon, joten en todennäköisesti pääse päivittämään blogia viikon päästä...
Lauantai: uskomattoman upea saa, aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta eika tuulesta ole tietoakaan. Jo ennen kahdeksaa oli todella lammin, voi olla etta tulee kuumat oltavat krikettikentan laidalla... Huomenna talo taynna hummereita. ;)
Aamulla heitettiin Elin itäpuolelle taksille ja jatkoimme sen jälkeen kolmisin matkaa Port Alfrediin. Perinteiseen tapaan netti ja ruokaa. Kävimme syömässä Quido’s –nimisessä ravintolassa, jossa kävimme Elinin, Gabrielin, Oliverin ja Jacquesin kanssa viime viikon torstaina. Ravintola sijaitsee meren rannalla, mereen laskevan joen varrella – upeat maisemat. Päivä oli todella tuulinen, joten saimme ihailla myrskyävää merta ja muutamia hulluja surffaajia ruokaillessamme.
Kovan tuulen takia päätimme jättää rannan väliin ja kävimme sen sijaan eräässä uudemmassa ostoskeskuksessa Port Alfredin kupeessa. Port Alfred on pieni kaupunki, eikä siellä juuri ole mitään shoppailumahdollisuuksia, lähinnä jotain surffikauppoja ja jokunen pienen Anttilan tyylinen perusputiikki, sekä kirjakauppoja. Uudemmassa ostoskeskuksessa on muutamia vaatekauppoja ja tein löytöjä eräästä urheilu-/surffikaupasta.
Ja ylläripylläri, päädyimme taas pizzapaikkaan yksille... ja lopulta tilasimme myös pizzat mukaan välttyäksemme kokkaamiselta tänään.
Kämpillä biljardia ja kymmenen jälkeen nukkumaan.
Sunnuntai / Päivä 22
Hengailupäivä jälleen. Aamulla oli mukavan aurinkoista, mutta taivas täyttyi pilvillä jo ennen kymmentä ja kaikkiaan päivä oli melko tuulinen.
Aamulla Jacques kiikutti meille Wolverine-DVD:n, jota onnellisina katsoimme tunnin verran – sen jälkeen levy päätti lakata toimimasta... Siirryimme katsomaan National Geographicin Walking with Lions –DVD:tä.
Tylsistyttyäni riittävästi kävin pyytämässä Jacquesia siirtämään autonsa pois katoksesta, jotta voin pestä sen. Äijät olivat kovin pettyneitä kun en suostunut (kovan painostuksenkaan jälkeen) pesemään autoa bikinit päällä. Syyttäkööt vaan pilviä ja kovaa tuulta, ei minulla mitään bikineitä vastaan ole jos aurinko paistaa. ;)
Pesu-urakan jälkeen oli vuorossa krikettiä, Etelä-Afrikka vs. Englanti. Tänään aloin jo tajuta mistä pelissä on kyse, pitää vielä Jacquesilta tarkistella muutamia yksityiskohtia. Niin tai näin, rugby on selvästikin enemmän minun juttuni.
Maanantai / Päivä 23
Heräsin aamuyöstä hillittömään kaatosateeseen, mutta kellon soidessa sade oli jo lakannut. Pesimme nopeasti safariauton ja lähdimme ajelemaan pajalle terottamaan machetet (viidakkoveitsen ja vesurin välimuoto). Aamupäivän ohjelmassa oli jälleen puiden tappamista, tällä kertaa puiston länsipuolella – eli täällä missä leijonat ja elefantit ovat. ”Pysytelkää suhteellisen lähellä toisianne ja jos leijonat sattuvat tulemaan tänne niin älkää juosko ja kuunnelkaa ohjeitani. Leijonien ei pitäisi olla ihan lähistöllä tällä hetkellä, mutta sarvikuonot ovat matkalla tähän suuntaan. Jos ne tulevat niin pysytelkää mahdollisimman lähellä puuta, älkääkä tehkö mitään äkkinäisiä liikkeitä. – not even if they are hoffing and poffing - Jos sanon että nyt juostaan niin sitten juostaan.” Oolrait, näin tehdään.
Ei leijonia, ei sarvikuonoja, muutama uusi rakkula.
Ennen lounasta kävimme vielä pesemässä safariauton takaosan lattian painepesurilla – ja koska kaikki pa*ka roiskui auton kylkiin ulkopuolelle, jouduimme pesemään auton myös ulkopuolelta.
Pitkän lounaan jälkeen poimimme kyytiin kaksi uutta tyttöä, Brittiläiset Sarah ja Claire (24v ja 25v). Koska tytöt tulivat vasta kolmen jälkeen jäi työpäivämme vähän tyngäksi. Jacques kävi tulokkaiden kanssa läpi perusasiat ja me saimme sitten kertoa talon tavat ja miten homma käytännössä toimii.
Illalla ruuanlaittoa (cheesy mince & pasta bake), biljardia ja yleistä hengailua. Sekä tietysti vähän hyvää viiniä.
Tiistai / Päivä 24
Aamupäivällä jälleen raivaustöitä alien plantsien parissa. Pari rakkulaa lisää, kuka niitä enää laskee... Ilma oli järjettömän tuulinen, suorastaan myrskyisä. Alue, mistä raivaamme puita tällä hetkellä, on todella risukkoista ja siellä on paljon aiemmin kaadettuja, nyt jo kuivuneita puita, joten käsivarret ja jalat ovan täynnä pieniä verinaarmuja.
Iltapäivä käytettiin Game Diveen. Tytöt ihmettelivät miksi emme käytä satellittipaikannusta eläinten löytämiseen, mihin Jacques totesi vain että hän luottaa muihin paikannuskeinoihin ja katsotaan vaan niin me löydämme eläimet ennen niitä rangereita, jotka käyttävät satelliittipaikannusta. Noh, löysimme urosleijonat ruokalevolla pensaikon keskeltä ja siinä niitä katsellessame ilmestyi tietä pitkin toinen safariauto kyydissään kaksi rangeria, joista toisella oli valtava antennisysteemi kädessään. Hilarious. Löysimme myös elefanttilauman ennen rangereita ja piirtelimme korvia hetken aikaa.
Täällä tuuli on todella petollinen, koska viilentävässä tuulessa ei huomaa kuinka pahasti aurinko polttaa. Tänäänkin tuuli todella kovaa, mutta alhaalla laaksossa tuuli ei ollut ihan myrskylukemissa ja sää oli muutoin lämmin, joten heitimme pitkähihaiset paidat pois ja Sarah ja Claire onnistuivat polttamaan itseään jonkin verran.
Keskiviikko / Päivä 25
Aamulla koululle. Lähtö ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan, koska joku oli vienyt Jacquesin toisen työauton pajalle, joka on aivan toisessa päässä puistoa kuin se paikka, missä auton olisi pitänyt olla.
Käytämme siis täällä pääsääntöisesti Game Drive Vehiclea, jota tekstissäni kutsun ”safariautoksi”. Itse asiassa en yhtään tykkää sanasta ”safariauto” ja haluaisin käyttää termiä ”game drive vehicle”, mutta se olisi ehkä vähän hankalaa... Muut käyttämämme autot ovat Jacquesin oma Pajero, sekä kyseinen Jacquesin toinen työauto, Toyota Hilux. Moni varmaankin tietää, että Hilux on lava-auto (käyttämämme yksilö katettu sellainen), joten kolmea etupenkkiläistä lukuunottamatta muut istuvat takana puisella penkkiviritelmällä. Nopeusrajoitus tiellä vaihtelee 80 ja 100 km/h välillä, käytännössä tiellä ajetaan 120-130km/h. Kaikki hyvin niin kauan kuin emme aja kolaria. (...ja jos ajamme niin eipähän ainakaan jää kitumaan.)
Hurjin kokemukseni oli kuitenkin se kun ajoimme viime keskiviikkona safariautolla muutaman kilometrin siirtymäpätkän kyseistä tietä pitkin. Safariauto on siis Toyotan Land Cruiserista muunneltu malli, jossa on kai melko lailla normaali etuosa, mutta perällä on penkkien sijaan valtava lava, johon on kiinnitetty kolme kolmen penkin penkkiriviä. Käytännössä autoon mahtuu siis 10 matkustajaa + kuljettaja. Minkäänlaista katetta tai tuulilasia ei ole, puhumattakaan turvavöistä. En tiedä monellako teistä on kokemusta 130km/h nopeudesta useamman kilometrin matkalta ilman tuulilasia... (No moottoripyöräily ILMAN KYPÄRÄÄ ajanee saman asian.) On kumma kun pieni hyttynen osuu otsaan niin tuntuu kuin joku ampuisi suoraan naamaan... Kokemuksia, kokemuksia. ;)
Asiaan: koululle, muutama tunti opetusta – onneksi meillä oli vain yksi ryhmä, joten käytännössä meitä oli neljä ihmistä opettamassa yhtä luokkaa, mikä ei oikeastaan ole yhtään liikaa...
Iltapäivällä oli vuorossa ”sex ratio”, eli etsimme puistossa seepra-, elandi-, ja red haartebeestlaumoja ja laskimme laumoissa olevien urosten ja naaraiden lukumäärien suhteen. Puistoissa ei haluta että uroksia on liikaa, sillä sellaisessa tilanteessa kilpailu käy liian kovaksi ja lopulta kukaan ei päädy parittelemaan naaraiden kanssa.
Päivä oli jälleen aivan järjettömän tuulinen, pelkäsimme olohuoneen yläpuolella olevan räystään lähtevän lentoon... onneksi se pysyi paikallaan.
Vähän ennen viittä starttasimme matkamme Kentoniin. Ruokaostokset, viiniostokset ja pizzalle. Palasimme kämpille joskus kymmenen jälkeen ja Jacques lähti melko pian jättäen meidät neljä istumaan ja juttelemaan pöydän ääreen. Mikael kertoi jotain juttua ja Sarah onnistui kuulemaan yhden sanan väärin ja repesi nauramaan. Tästä väärin kuullusta sanasta saimme kuitenkin aikaiseksi pitkän keskustelun, josta ei kuitenkaan meinannut tulla mitään koska me kolme tyttöä nauroimme aivan hervottomasti koko ajan. Aamulla selvisi, että Jacques oli kuullut kirkumista ja ihmetellyt että mitä he*vettiä täällä oikein tapahtuu, rientänyt tarkistamaan tilannetta ja sattumalta törmännyt isoon uroselefanttiin repimässä puita aivan talomme ulkopuolella. ”what the hell was the f*cking screaming last night?!” ”no we weren’t screaming we were laughing!”
Torstai / Päivä 26
Jälleen yksi myrskytuulinen päivä, Jacques sanoi tiistaina, että tämän myrskyrintaman, joka juuri ylittää aluetta, odotetaan kestävän pari kolme päivää. Jos tieto pitää paikkansa niin huomenna pitäisi olla vähemmän tuulista... Aamupäivällä sää oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. Rajuja tuulenpuuskia ja tuulettomia hetkiä, hetkittäin täysin aurinkoista (ja lämmintä!) ja hetkittäin pientä vilvoittavaa tihkusadetta. Kertakaikkisen kummallinen säätila.
Aamupäivällä jatkoimme tiistaista raivaustyötä samaisessa ryteikössä. Sanoin että rakkuloita ei enää lasketa, mutta tänään niitä tuli noin viitisentoista. Jalat ja käsivarret saivat vähän lisää naarmuja ja eilen illalla onnistuin lyömään oikean kyynärvarteni safariauton kylkeen kun juoksin pihalla sadetta pakoon autokatokseen, joten nyt käsivartta komistavat paitsi naarmut, myös hieno ja hel*etin kipeä mustelma. Ainakin näkyy ulkoisesti että töitä on tehty. Tosin punkkeja ei ole näkynyt vähään aikaan... ;)
Lounaaksi eiliset pizzanjämät ja lounaan jälkeen game drivea höystettynä elefanttilaumalla ja korvien piirtelyllä. Illan ohjelmassa jälleen ruuanlaittoa ja illallinen (spaghetti bolognese), biljardia, sekä maailmanhistorian pisin UNO-peli. Kahdeltatoista, pelattuamme lähes puolitoista tuntia samaa peliä, päätimme muuttaa sääntöjä niin että pelaaja saa lyödä pöytään kerralla kaikki samansuuruiset kortit. Peli jatkui kuitenkin vielä puolisen tuntia (yhteensä siis noin kaksi tuntia), emmekä jaksaneet enää sekoittaa korttipakkaa vaan ainoastaan käänsimme jo kertaalleen pelatut kortit ympäri ja nostelimme ne pöydältä samassa järjestyksessä. Minut laitettiin nostamaan kuusi korttia ja sain käteeni kuusi kutosta, jotka sitten hetken kuluttua olivat viimeiset korttini ja sain lyödä ne kaikki yhdellä kertaa pöytään.
Suunnittelemamme ratsastus rannalla tulee tapahtumaan sunnuntaina, eikä lauantaina kuten suunniteltiin, mutta Jacques lupasi ystävällisesti viedä meidät silti lauantaina kaupunkiin (sunnuntai on siis normaalisti Jacquesin vapaapäivä).
Perjantai / Päivä 27
Aamulla UNO-korttipakka löytyi sattumalta piilotettuna biljardihuoneen nurkkaan, penkin alle – Sarah oli päättänyt kätkeä kortit ettei eilinen pääsisi toistumaan.
Aamulla oli kovin tuulista, mutta taivas oli käytännössä täysin pilvetön ja sää melko lämmin. Jacques aloitti aamun käymällä läpi Game Countin teoriaa ja teorian jälkeen siirryimme käytäntöön, eli suoritimme Game Countin puiston itäpuolella. En tiedä selitinkö jo aiemmin, mutta Game Countin ideana on siis nimensä mukaan laskea puistossa olevien eläinten lukumäärä. Sen enempää teoriaa en aio selittää, se on sitten ihan oma ĺukunsa. Täällä käyttämämme tekniikka on nimeltään Road Strip Count, josta me oikeastaan suoritamme vain eläinten laskuosuuden. Istumme siis autossa, ajamme tiettyä reittiä pitkin muutaman tunnin ajan ja laskemme kaikki näkemämme eläimet, sekä tietysti kirjaamme tulokset ylös. Lopullinen tulos saadaan käyttämällä tiettyä matemaattista kaavaa, jossa huomioidaan alueen kasvillisuustyypit ja niiden prosenttuaalinen osuus puiston pinta-alasta, ajettu matka ja näkyvyys = miten suurelta pinta-alalta eläimet on laskettu, jne. Käytännössä suurissa puistoissa, kuten Krugerissa käytetään helikopteria tai lentokonetta, jossa laskijat istuvat. Tulosten luotettavuuden takia on suositeltavaa käyttää aina samoja laskijoita ja esimerkiksi Krugerissa samat vanhat herrat ovat toimineet laskijoina jo kymmeniä vuosia.
Aamupäivän aikana onnistuin saamaan aika vahvat rajat hihattomasta topistani, Sarah onnistui polttamaan oikein kunnolla jalkapöytiinsä kivat suorakaiteet (sandaalien takia). Itselläni oli jalassa Crocsit ja kokemuksesta tiesin että niiden kanssa saa auringossa jalkoihin kivoja ruskeita ympyröitä – potkaisin siis kengät kokonaan pois jalasta ja istuin autossa ilman kenkiä... Iltapäiväksi oli pakko lisätä kunnon kerros aurinkorasvaa ja vetää lippis päähän. Tuuli laantui ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Pakko myöntää että oli aika lämmin.
Lounaan jälkeen bongasimme leijonat päivälevolla ja elefanttilauman. Näimme elefantit jo melko kaukaa ja oletimme niiden tulevan läheiselle lammikolle kylpemään. Ajelimme paikalle odottamaan laumaa ja näimme ihan vierestä niiden telmimisen mudassa. Oli kieltämättä aika hienoa nähdä parinkymmenen elefantin lauma roiskimassa vettä ja mutaa ympäriinsä, poikasten leikkivän ja kierivän mudassa ja sen jälkeen koko lauman siirtyvän heittelemään hiekkaa päälleen.
Työläisinä olemme niin etuoikeutettuja turisteihin nähden – saamme yleensä istua katselemassa samoja eläimiä vaikka kaksi tuntia kerralla jos haluamme – heidän pitää antaa tilaa muille turisteille. (Me ajelemme siis pitkälti eri aikaan kuin mitä turisteja ajelutetaan.) Lisäksi löydämme eläimet lähes poikkeuksetta ennen heitä ja esimerkiksi elefanttien kanssa on usein käynyt niin, että me olemme saaneet hyvä aikaa katsella niitä ja ennen kuin muut rangerit turisteineen saapuvat paikalle, ovat elefantit painelleen piiloon ryteikköön.
Niinä iltoina kun laitamme itse ruuan kämpillä (eli arkisin yleensä muina iltoina paitsi keskiviikkoisin), syömme normaalisti puoli kahdeksalta. Alkuun kesti hetken tottua myöhäiseen illalliseen, sillä itse olen tottunut syömään huomattavasti aikaisemmin. (Tai no tietysti riippuen siitä, onko illalla treenejä...). Pääsääntöisesti kokkaamme jotain kanasta tai jauhelihasta, kokolihaa syömme kämpällä vain silloin jos ostamme sitä itse. Tänään jouduimme syömään jo aiemmin, sillä ajelimme illalla läheiselle kukkulalle katsomaan auringonlaskua. Käytännössä aurinko laskee täällä hyvinkin tarkalleen seitsemältä (19:12 oli kello tänään kun viimeinen sirppi hävisi kukkuloiden taa), kahdeksan aikaan on jo pimeää. Aamuisin jo ennen viittä on ihan valoisaa.
Yhteen huvittavaan asiaan olen törmännyt täällä muutaman kerran. Kuten olen aiemminkin maininnut, sijaitsee talomme ihan keskellä luonnospuistoa, , joten talomme ulkopuolella vilistää jatkuvasti eläimiä enemmän tai vähemmän. Me olemme etuoikeutettuja katselemaan niitä suoraan ikkunoista, pihalta tai ”puumajasta”, joka sijaitsee korkealla kämppämme viereisessä, valtavassa puussa. Olohuoneemme on kuin akvaario – isot, lähes seinän kokoiset ikkunat kolmeen suuntaan. Huvittavaa on siis se, kun istuu olohuoneessa lukemassa kirjaa (viinilasi kädessä) ja safariauto täynnä turisteja kameroineen ajaa talomme viereistä tietä pitkin. Jotenkin absurdia...
Jacques oli saanut kutsun mennä pelaamaan krikettiä huomenna, joten lähdemme jo ennen kahdeksaa käymään pikaisesti Port Alfredissa ja sieltä suhaamme jonnekin keskelle ei mitään krikettikentälle. Peli alkaa kymmeneltä ja riippuen siitä miten hyvin Jacquesin joukkue pelaa, kestää peli pitkälle iltapäivään, jopa yli viiteen. Mukaan omat eväät ja juomat, riittävästi aurinkorasvaa (toivottavasti ei sada tai myrskyä!), lippis ja iloinen mieli...
Ja huomenna sunnuntaina ratsastamaan. Luvassa on noin kolmen tunnin ratsastus rannalla, pysähdymme kai välissä syömään jotain pientä evästä, eli ihan koko kolmea tuntia ei istuta satulassa...
Yritän saada ladattua nyt edes pari valokuvaa teille näytille - kuten jo aiemmin mainitsin, kestää kuvien lataaminen aivan tolkuttoman kauan ja krikettipelin takia meillä on aikaa hengailla kaupungissa vain tunnin verran. Siinä ajassa pitää hoitaa paitsi blogin päivitys, myös ruoka- ja viiniostokset, posti- ja pankkiasiat, lehtiostokset kirjakaupasta, sekä käydä hakemassa jotain lounaaksi kelpaavaa mukaan pelikentän laidalle... Kentucky Fried Chicken ehkä...? ;)
Ensi perjantaina lähdemme todennäköisesti kahden päivän kanootti-/vaellusreissulle toiseen luonnonpuistoon, joten en todennäköisesti pääse päivittämään blogia viikon päästä...
Lauantai: uskomattoman upea saa, aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta eika tuulesta ole tietoakaan. Jo ennen kahdeksaa oli todella lammin, voi olla etta tulee kuumat oltavat krikettikentan laidalla... Huomenna talo taynna hummereita. ;)
jotain vaan yleisesti...
Tarkoitukseni ei ole koota mitään SA-faktapläjäystä, mutta ajattelin kertoa joitain havaintoja, joita olen täällä tehnyt tai kuullut.
Hintataso täällä vaihtelee, joskin lähes kaikki on kuitenkin edullisempaa kuin Suomessa:
- Ravintolassa syöminen on melko edullista, paikasta riippuen 7-10 €:lla syö jo kunnon pääruuan viinin, oluen tai limun kanssa.
- Paljon mainostamassani pizzapaikassa pizzat maksavat 3,5-4,5€, keskiviikkoisin puoleen hintaan.
- Samaisessa pizzapaikassa (ja muissa ravintoloissa) limutölkki 0,9€, olut tai siideri (aina pullossa, hanatavaraa en ole täällä nähnyt) 1,2€, shotit 0,8-1€, vodka-/rommi-/viskikola singlenä 1,6€, tuplana 2,5€.
- Viinakaupassa (ruokakaupoissa ei myydä yhtään mitään alkoholijuomia, mutta käytännössä jokaisen ruokakaupan yhteydessä on viinakauppa) sixpack paikallista olutta 2,7€, viinit 1,7-5€/pll, 0,75l pullo viskiä 9€.
- Ruokakaupassa 2l limupullo 1,1€, 2kg pussi omenoita 1,3€, joghurtti (paikallinen merkki) 1,2€ kuuden (pienehkön) purkin paketti, müsli 750g paketti 3€, uunituoreet donitsit (vrt. Arnold’s Donuts Suomessa) 0,85€/kpl, muovikassi 0,03€... Ostettaessa tuontitavaraa (kaupoista löytyy paljon samoja tuotteita kuin meiltä Suomesta) hinnat saattavat nousta Suomen hintojen kanssa samalle tasolle.
- Liha- ja kanatuotteet ovat halvempia kuin suomessa. Täällä samaan sarjaan kuuluvat tietysti paitsi sika ja nauta, myös riista, eli lähinnä erilaiset antiloopit. Käytännössä kaikki liha on vastaavaa kuin luomutuotteet Suomessa – tehotuotantotiloja täällä ei ole.
- Kansainväliset vaatemerkit ovat jotakuinkin samoissa hinnoissa Suomen kanssa, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta (kuten esim. ”surffimerkit” kuten Billabong ja Roxy)
- Asunnot ovat huomattavasti Suomen, tai ainakin pääkaupunkiseudun hintatasoa halvempia: 600 000€ voit ostaa jo he*vetin ison luksuskämpän erinomaisella sijainnilla, Jacquesin siskon asunto on kävelymatkan päässä yliopistolta (ei siis tässä kyläpahasessa vaan isommassa kaupungissa); kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, hyvä ja turvallinen asuinalue, hyvätasoinen asunto – 73 000€. Asiallisten asuntojen hinnat lähtevät noin 30 000€:sta. 500€/kk voit jo vuokrata kokonaisen talon.
- Autot ovat samoissa hinnoissa Suomen kanssa. (ylläri pylläri)
Kaikesta huolimatta lähes kaikki on kallista paikallisille ihmisille – minimiansio tässä maassa on alle 200€/kk. Kyllä, alle kaksisataa euroa. Käytännössä tietenkin suurin osa ihmisitä tienaa enemmän, mutta pientä, vaurainta joukkoa lukuunottamatta tulotaso on jotain aivan muuta kuin Suomessa – ei varmasti edes kovin lähellä puolta Suomalaisten kuukausituloista...
Veroprosentti maassa on alkaen 14%, jos palkkasi ylittää tietyn summan (sen alle menevästä palkasta ei tarvitse maksaa veroa) ja suurin mahdollinen veroprosentti on kaksikymmentäjotain. Peruskoulu on mahdollista käydä ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi valtion koulussa, mutta käytännössä kaikki joilla on yhtään rahaa (valkoinen väestö), pistävät lapsensa yksityiskouluun. Yliopistot ovat maksullisia, mutta hinnat pyörivät vain murto-osassa esimerkiksi Yhdysvaltojen hinnoista. Julkista terveydenhuoltoa ei ole ja sairasvakuutukset ovat paikalliselle väestölle erittäin kalliita – Jcquesin vakuutus esimerkiksi maksaa noin 75€/kk.
Yliopistojen opiskelijoista lähes kaikki ovat valkoihoisia. Uuden säännön mukaan (koskeeko kaikkia yliopistoja vai vain osaa – sitä en tiedä) tietty prosentti sisään otettavista opiskelijoista tulee olla tummaihoisia ja heidän opintonsa maksetaan joko osittain tai kokonaan verovaroista.
Asettelu tumman ja valkoisen väestön suhteen näkyy täällä melko voimakkaasti. Tummat eivät omista juuri mitään vaan toimivat valkoisten omistamissa yrityksissä. Kauppojen myyjät ovat lähes poikkeuksetta tummia, samoin katujen varsilla tietöitä tai liikenteenohjausta hoitavat. Toisaalta taas täällä näkee myös tummaihoisia ajamassa uusia Mersun, BMW:n ja Audin katumaastureita...
Tietynlaisen rasismin valkoisen ja tumman väestön välillä voi havaita vallitsevan, se on kuitenkin vain sanoja, ei tekoja. Toisaalta ymmärrän (ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat sitten kaksi eri asiaa...) rasismin täällä, sillä uskon tumman väestön kokevan tiettyä alemmuudentunnetta ja sorretuksi joutumista, valkoinen väestö taas on katkera siitä että he joutuvat maksamaan pienestä palkastaan veroja saamatta itse juuri mitään hyötyä näistä rahoista. Toisekseen lainsäädännön mukaan, mikäli yritys haluaa saada valtion tukia tms. on sen työntekijöistä 75% oltava tummaihoisia. Toisin sanoen pätevät, koulutetut ja kokeneet valkoihoiset menettävät työpaikkoja, koska heidän sijastaan työhön valitaan kouluttamattomampi ja kokemattomampi tummaihoinen. Tietysti maassa on myös päteviä, koulutettuja tummaihoisia, mutta tilastojen valossa he ovat todella pieni joukko verrattuna siihen, että valkoihoisista käytännössä jokainen on jatkanut opiskelua pakollisten kouluvuosien jälkeen.
Päänvaivana valkoisille ovat myös tumman väestön tekemät asunto- ja automurrot, autovarkaudet, sekä ryöstöt.
Kaikkein suurinta rasismia täällä kuitenkin löytää mustien keskuudesta – kaksi suurta ”rotua” zulut ja xhosat ovat ”ikuisia vihamiehiä” keskenään ja heidän välillään rasismi kukoistaa.
Muutama sananen puiston eläimistä: Suuriin puistoihin (esim. Kruger) verrattuna Kariegassa on paljon enemmän eläimiä pinta-alaan nähden. Päivittäisillä ajeluillamme näemme vähintään satoja, jopa tuhansia eläimiä joka päivä. Talomme ympärillä pyörii jatkuvasti antilooppeja, seeproja ja pahkasikoja ja raivostuttavat apinat hyppivät katollamme. Myös lintuja on paljon ja lajikirjo on laaja. Antilooppeja puistosta löytyy 12 eri lajia. Seeproja ja kirahveja on melko paljon, elefantteja 21, virtahepoja 8, leijonia 8, sarvikuonoja 3 puiston länsipuolella, 6 itäpuolella ja lisäksi joitakin Howesweltissa. Puhveleita on tällä hetkellä vain neljä puiston itäpuolella ja neljä Howesweltissa. Howesweltin puhvelit ovat enempivähempi sekopäisiä ja sen takia ne oli alunperin siirretty pois turistien silmistä itäpuolelta Howesweltiin. Lisäksi puistossa vilistää sekalainen joukko pienempiä eläimiä, kuten piikkisikoja, sakaaleja, pupuja, mangusteja, villikissoja, bushbigeja, caracaleja, genetejä, dassieita, paviaaneja, sekä käärmeitä, liskoja, kilpikonnia ja sammakoita.
Salametsästys on edelleen ongelma Etelä-Afrikassa. Tällä hetkellä suurimmassa uhassa ovat valkoiset sarvikuonot, joita on pelkästään Krugerin alueella tapettu 33 tammi-elokuussa 2009. Viimeisen puolentoista vuoden aikana koko maassa on ilmoitettu 134 tapausta joissa valkoinen sarvikuono on joutunut salametsästyksen uhriksi. Luku on todella huolestuttava, sillä kahdeksan edellisen vuoden aikana (2000-2007) valkoisia sarvikuonoja oli tapettu ”vain” 120. Salametsästys on otettava huomioon kaikkialla maassa ja itse asiassa alkuviikosta ihmettelimme Jacquesin kanssa puiston yllä, hyvin matalalla lentävää pienlentokonetta. Näillä seuduilla on useamman kerran nähty matalalla lentävä kone, jossa ei ole näkyvissä rekisterinumeroa – todennäköisesti siis salametsästäjät etsimässä saalista.
Muutama sananen omista lemmikeistämme, joiden kanssa jaamme asuntomme: hämähäkkejä asunnossa on koko ajan. Suurin osa niistä on suurehkoja, seinillä juoksentelevia otuksia, jotka eivät kudo verkkoja, eikä niitä juurikaan näy lattioilla. Ihan fine niin kauan kuin pysyvät tarpeeksi kaukana minusta. Toinen tyypillinen laji omaa pienen vartalon ja pitkät, ohuet jalat. Ne kutovat verkkonsa katonrajaan ja odottelevat saalista. Ihan fine niin kauan kuin pysyvät verkoissaan. Hämähäkkien lisäksi talossa näkee lähes päivittäin valtavia tuhatjalkaisia (niitä mustia, muovisen näköisiä pötkylöitä) ja torakoita vilistelee keittiössä varsinkin myöhään illalla. Torakoiden hyvä puoli on se, että ne käytännössä juoksevat aina pakoon kun löydät ne. Täällä onkin oppinut ensin avaamaan laatikon, odottamaan hetken – eli antamaan torakalle aikaa paeta – ja sitten vasta työntämään kätensä laatikkoon. Pieniä mustia muurahaisia ilmestyy kunnon joukko heti jos olet onnistunut jättämään pöydälle jotain syötäväksi kelpaavaa. Ja mitäs muuta... yöperhosia ja koiperhosia, aivan järjettömän isoja sellaisia. Hyiii. Viime viikolla menin suihkuun ja näin hämähäkin seinällä jo suihkuun mennessäni. Ajattelin antaa sen olla, se kuitenkin hengailisi vain seinällä. Suihkun aikana huomasin kaksi valtavaa koppakuoriaista pyörimässä suihkun lattialla. No joo, ne nyt vaan asuu täällä meidän kanssa. Mikael ja Jacques kyllä yleensä ystävällisesti poistavat sellaiset ötökät joita emme kestä katsella... ;)
Etelä-Afrikkalaisilla on joidenkin asioiden suhteen käsittämättömän hulvaton huumorintaju; Kun Sarah ja Claire lensivät Kapkaupungista Port Elizabethiin, oli matkustajia koneessa neuvottu pitämään kätensä ja jalkansa ajoneuvon sisäpuolella koko matkan ajan. Lisäksi heitä oli ohjeistettu kiinnittämään turvavyö upeiden vyötäröidensä ympäri ja pitämään se kiinni ”as long as we are moooooooving” – viimeinen sana jäljitteli lehmän ammumista. Näihin täällä törmää aina välillä...
Hintataso täällä vaihtelee, joskin lähes kaikki on kuitenkin edullisempaa kuin Suomessa:
- Ravintolassa syöminen on melko edullista, paikasta riippuen 7-10 €:lla syö jo kunnon pääruuan viinin, oluen tai limun kanssa.
- Paljon mainostamassani pizzapaikassa pizzat maksavat 3,5-4,5€, keskiviikkoisin puoleen hintaan.
- Samaisessa pizzapaikassa (ja muissa ravintoloissa) limutölkki 0,9€, olut tai siideri (aina pullossa, hanatavaraa en ole täällä nähnyt) 1,2€, shotit 0,8-1€, vodka-/rommi-/viskikola singlenä 1,6€, tuplana 2,5€.
- Viinakaupassa (ruokakaupoissa ei myydä yhtään mitään alkoholijuomia, mutta käytännössä jokaisen ruokakaupan yhteydessä on viinakauppa) sixpack paikallista olutta 2,7€, viinit 1,7-5€/pll, 0,75l pullo viskiä 9€.
- Ruokakaupassa 2l limupullo 1,1€, 2kg pussi omenoita 1,3€, joghurtti (paikallinen merkki) 1,2€ kuuden (pienehkön) purkin paketti, müsli 750g paketti 3€, uunituoreet donitsit (vrt. Arnold’s Donuts Suomessa) 0,85€/kpl, muovikassi 0,03€... Ostettaessa tuontitavaraa (kaupoista löytyy paljon samoja tuotteita kuin meiltä Suomesta) hinnat saattavat nousta Suomen hintojen kanssa samalle tasolle.
- Liha- ja kanatuotteet ovat halvempia kuin suomessa. Täällä samaan sarjaan kuuluvat tietysti paitsi sika ja nauta, myös riista, eli lähinnä erilaiset antiloopit. Käytännössä kaikki liha on vastaavaa kuin luomutuotteet Suomessa – tehotuotantotiloja täällä ei ole.
- Kansainväliset vaatemerkit ovat jotakuinkin samoissa hinnoissa Suomen kanssa, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta (kuten esim. ”surffimerkit” kuten Billabong ja Roxy)
- Asunnot ovat huomattavasti Suomen, tai ainakin pääkaupunkiseudun hintatasoa halvempia: 600 000€ voit ostaa jo he*vetin ison luksuskämpän erinomaisella sijainnilla, Jacquesin siskon asunto on kävelymatkan päässä yliopistolta (ei siis tässä kyläpahasessa vaan isommassa kaupungissa); kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, hyvä ja turvallinen asuinalue, hyvätasoinen asunto – 73 000€. Asiallisten asuntojen hinnat lähtevät noin 30 000€:sta. 500€/kk voit jo vuokrata kokonaisen talon.
- Autot ovat samoissa hinnoissa Suomen kanssa. (ylläri pylläri)
Kaikesta huolimatta lähes kaikki on kallista paikallisille ihmisille – minimiansio tässä maassa on alle 200€/kk. Kyllä, alle kaksisataa euroa. Käytännössä tietenkin suurin osa ihmisitä tienaa enemmän, mutta pientä, vaurainta joukkoa lukuunottamatta tulotaso on jotain aivan muuta kuin Suomessa – ei varmasti edes kovin lähellä puolta Suomalaisten kuukausituloista...
Veroprosentti maassa on alkaen 14%, jos palkkasi ylittää tietyn summan (sen alle menevästä palkasta ei tarvitse maksaa veroa) ja suurin mahdollinen veroprosentti on kaksikymmentäjotain. Peruskoulu on mahdollista käydä ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi valtion koulussa, mutta käytännössä kaikki joilla on yhtään rahaa (valkoinen väestö), pistävät lapsensa yksityiskouluun. Yliopistot ovat maksullisia, mutta hinnat pyörivät vain murto-osassa esimerkiksi Yhdysvaltojen hinnoista. Julkista terveydenhuoltoa ei ole ja sairasvakuutukset ovat paikalliselle väestölle erittäin kalliita – Jcquesin vakuutus esimerkiksi maksaa noin 75€/kk.
Yliopistojen opiskelijoista lähes kaikki ovat valkoihoisia. Uuden säännön mukaan (koskeeko kaikkia yliopistoja vai vain osaa – sitä en tiedä) tietty prosentti sisään otettavista opiskelijoista tulee olla tummaihoisia ja heidän opintonsa maksetaan joko osittain tai kokonaan verovaroista.
Asettelu tumman ja valkoisen väestön suhteen näkyy täällä melko voimakkaasti. Tummat eivät omista juuri mitään vaan toimivat valkoisten omistamissa yrityksissä. Kauppojen myyjät ovat lähes poikkeuksetta tummia, samoin katujen varsilla tietöitä tai liikenteenohjausta hoitavat. Toisaalta taas täällä näkee myös tummaihoisia ajamassa uusia Mersun, BMW:n ja Audin katumaastureita...
Tietynlaisen rasismin valkoisen ja tumman väestön välillä voi havaita vallitsevan, se on kuitenkin vain sanoja, ei tekoja. Toisaalta ymmärrän (ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat sitten kaksi eri asiaa...) rasismin täällä, sillä uskon tumman väestön kokevan tiettyä alemmuudentunnetta ja sorretuksi joutumista, valkoinen väestö taas on katkera siitä että he joutuvat maksamaan pienestä palkastaan veroja saamatta itse juuri mitään hyötyä näistä rahoista. Toisekseen lainsäädännön mukaan, mikäli yritys haluaa saada valtion tukia tms. on sen työntekijöistä 75% oltava tummaihoisia. Toisin sanoen pätevät, koulutetut ja kokeneet valkoihoiset menettävät työpaikkoja, koska heidän sijastaan työhön valitaan kouluttamattomampi ja kokemattomampi tummaihoinen. Tietysti maassa on myös päteviä, koulutettuja tummaihoisia, mutta tilastojen valossa he ovat todella pieni joukko verrattuna siihen, että valkoihoisista käytännössä jokainen on jatkanut opiskelua pakollisten kouluvuosien jälkeen.
Päänvaivana valkoisille ovat myös tumman väestön tekemät asunto- ja automurrot, autovarkaudet, sekä ryöstöt.
Kaikkein suurinta rasismia täällä kuitenkin löytää mustien keskuudesta – kaksi suurta ”rotua” zulut ja xhosat ovat ”ikuisia vihamiehiä” keskenään ja heidän välillään rasismi kukoistaa.
Muutama sananen puiston eläimistä: Suuriin puistoihin (esim. Kruger) verrattuna Kariegassa on paljon enemmän eläimiä pinta-alaan nähden. Päivittäisillä ajeluillamme näemme vähintään satoja, jopa tuhansia eläimiä joka päivä. Talomme ympärillä pyörii jatkuvasti antilooppeja, seeproja ja pahkasikoja ja raivostuttavat apinat hyppivät katollamme. Myös lintuja on paljon ja lajikirjo on laaja. Antilooppeja puistosta löytyy 12 eri lajia. Seeproja ja kirahveja on melko paljon, elefantteja 21, virtahepoja 8, leijonia 8, sarvikuonoja 3 puiston länsipuolella, 6 itäpuolella ja lisäksi joitakin Howesweltissa. Puhveleita on tällä hetkellä vain neljä puiston itäpuolella ja neljä Howesweltissa. Howesweltin puhvelit ovat enempivähempi sekopäisiä ja sen takia ne oli alunperin siirretty pois turistien silmistä itäpuolelta Howesweltiin. Lisäksi puistossa vilistää sekalainen joukko pienempiä eläimiä, kuten piikkisikoja, sakaaleja, pupuja, mangusteja, villikissoja, bushbigeja, caracaleja, genetejä, dassieita, paviaaneja, sekä käärmeitä, liskoja, kilpikonnia ja sammakoita.
Salametsästys on edelleen ongelma Etelä-Afrikassa. Tällä hetkellä suurimmassa uhassa ovat valkoiset sarvikuonot, joita on pelkästään Krugerin alueella tapettu 33 tammi-elokuussa 2009. Viimeisen puolentoista vuoden aikana koko maassa on ilmoitettu 134 tapausta joissa valkoinen sarvikuono on joutunut salametsästyksen uhriksi. Luku on todella huolestuttava, sillä kahdeksan edellisen vuoden aikana (2000-2007) valkoisia sarvikuonoja oli tapettu ”vain” 120. Salametsästys on otettava huomioon kaikkialla maassa ja itse asiassa alkuviikosta ihmettelimme Jacquesin kanssa puiston yllä, hyvin matalalla lentävää pienlentokonetta. Näillä seuduilla on useamman kerran nähty matalalla lentävä kone, jossa ei ole näkyvissä rekisterinumeroa – todennäköisesti siis salametsästäjät etsimässä saalista.
Muutama sananen omista lemmikeistämme, joiden kanssa jaamme asuntomme: hämähäkkejä asunnossa on koko ajan. Suurin osa niistä on suurehkoja, seinillä juoksentelevia otuksia, jotka eivät kudo verkkoja, eikä niitä juurikaan näy lattioilla. Ihan fine niin kauan kuin pysyvät tarpeeksi kaukana minusta. Toinen tyypillinen laji omaa pienen vartalon ja pitkät, ohuet jalat. Ne kutovat verkkonsa katonrajaan ja odottelevat saalista. Ihan fine niin kauan kuin pysyvät verkoissaan. Hämähäkkien lisäksi talossa näkee lähes päivittäin valtavia tuhatjalkaisia (niitä mustia, muovisen näköisiä pötkylöitä) ja torakoita vilistelee keittiössä varsinkin myöhään illalla. Torakoiden hyvä puoli on se, että ne käytännössä juoksevat aina pakoon kun löydät ne. Täällä onkin oppinut ensin avaamaan laatikon, odottamaan hetken – eli antamaan torakalle aikaa paeta – ja sitten vasta työntämään kätensä laatikkoon. Pieniä mustia muurahaisia ilmestyy kunnon joukko heti jos olet onnistunut jättämään pöydälle jotain syötäväksi kelpaavaa. Ja mitäs muuta... yöperhosia ja koiperhosia, aivan järjettömän isoja sellaisia. Hyiii. Viime viikolla menin suihkuun ja näin hämähäkin seinällä jo suihkuun mennessäni. Ajattelin antaa sen olla, se kuitenkin hengailisi vain seinällä. Suihkun aikana huomasin kaksi valtavaa koppakuoriaista pyörimässä suihkun lattialla. No joo, ne nyt vaan asuu täällä meidän kanssa. Mikael ja Jacques kyllä yleensä ystävällisesti poistavat sellaiset ötökät joita emme kestä katsella... ;)
Etelä-Afrikkalaisilla on joidenkin asioiden suhteen käsittämättömän hulvaton huumorintaju; Kun Sarah ja Claire lensivät Kapkaupungista Port Elizabethiin, oli matkustajia koneessa neuvottu pitämään kätensä ja jalkansa ajoneuvon sisäpuolella koko matkan ajan. Lisäksi heitä oli ohjeistettu kiinnittämään turvavyö upeiden vyötäröidensä ympäri ja pitämään se kiinni ”as long as we are moooooooving” – viimeinen sana jäljitteli lehmän ammumista. Näihin täällä törmää aina välillä...
lauantai 14. marraskuuta 2009
Blue wildebeest
tätä silmänkantamattomiin. 
Melko lähellä.
naah, ihan perussettii...
En haluaisi tulla keihästetyksi
On olemassa hyväkuntoisia teitä, huonokuntoisia teitä, ajokelvottomia teitä tai sitten voit ihan vaan painella pitkin puskia. Ensimmäistä vaihtoehtoa ei puistosta löydy, käytämme vain kolmea jälkimmäistä.
Uimakelpoista? Voi kyllä!
kuveja
Kariegan jattilainen
lounasaika!
Kyllä, me näemme eläimet läheltä.
Up we go! Hetki jolloin todella toivoin että sen jalat kantavat
viikko 3
Maanantai / Päivä 16
Heräilin yöllä muutamaan otteeseen kun huoneessani ollut valtava koppakuoriainen lenteli pitkin seiniä. Aamuyöllä alkoi rankka kaatosade, joka jatkui vielä aamulla seitsemältä kun herätyskelloni soi. Sade kuitenkin lakkasi melko pian ja kahdeksalta kun lähdimme liikkeelle oli jo ihan aurinkoista.
Aamupäivä meni taas puita kaataessa. Iltapäivällä painelimme puiston kolmanteen osaan Howesweltiin, joka poikkeaa melko paljon puiston kahdesta muusta osasta (Kariega East ja Kariega West). Alueella on esimerkiksi paljon enemmän puustoa ja se on kaikkiaan jokseenkin kuivempaa aluetta. Ja kaunista! Tiheän puuston takia eläimiä ei koko ajan vilistä näköpiirissä, mutta onnistuimme bogaamaan esim. piikkisikaperheen (hitto ne on valtavan kokoisia!!) ihan lähietäisyydeltä jalkauduttuamme autosta. Itse asiassa meillä kävi tuuri ettevät kyseiset elukat hyökänneet kimppuumme, sillä ilmeisesti onnistuimme vahingossa säikäyttämään ne oikein kunnolla. Bongailimme myös jotain antilooppeja, joita puiston muissa osissa ei ole, mm. springbuckin (hyppyantilooppi???), joka on Etelä-Afrikan kansalliseläin.
Tiistai / Päivä 17
Aamulla lähdimme takaisin Howesweltiin tutkimaan aluetta tarkemmin. Ajelimme kukkuloiden yli alas laaksoon, missä lukemattomat antiloopit, seeprat ja kirahvit laidunsivat. Alueen läpi virtaa joki ja koska oli hyvin lämmin päivä, kävimme Elinin kanssa uimassa. En muuten ikinä ennen ole uinut joessa, jossa on suolaista vettä. Enkä nyt puhu suolaisesta siinä mittapuussa mitä merivesi on suomessa, vaan siis oikeasti todella suolaisesta.
Iltapäivä oli tarkoitus viettää elefanttiprojektin parissa. Elefanttiprojektiin kuuluu mm. elefanttien korvien ja syöksyhampaiden yksityiskohtien (mm. korvien repeämät, arvet, yms.) merkitseminen ylös. Tarkoituksena on lopulta kyetä luotettavasti erottamaan elefantit toisistaan, jonka jälkeen ne voidaan numeroida (”nimetä”) ja rekisteröidä eri tavalla kuin tähän asti. Norsujen paikantamisessa vierähti jälleen hetki jos toinenkin ja lopulta kun löysimme ne, ne olivat niin tiheässä pensaikossa, että korvien piirtely jäi toiseen kertaan. Norsuja metsästäessämme löysin jalastani vielä pari punkkia lisää, selvästikään niiltä ei siis voi välttyä...
Illalla lähdimme vielä yösafarille. Laitoimme ruuan kuudeksi ja samalla tein meille evääksi omenapiirakkaa (valmiista taikinasta!). Teetä termariin, lämmintä vaatetta päälle ja pihalle kello 19.00. Aurinko laskee täällä todella nopeasti ja vaikka lähdimme valoisaan aikaan, oli jo puolen tunnin päästä täysin pilkkopimeää. Näimme antilooppien ja seeprojen lisäksi paljon sakaaleita (niitä on nähty useasti jo aiemminkin), bushpigeja (mikä lie lienee suomeksi, pensassika?!), pupuja ja tietysti leijonat metsästyspuuhissa. Oli aika mielettömän hienoa nököttää keskellä aukeaa, pilkkopimeässä ja seurata leijonien väijymistä ja hyökkäystä. Saalis jäi saamatta, vain noin 45% leijonien metsästysyrityksistä johtaa saaliiseen.
Keskiviikko / Päivä 18
Aamulla starttasimme pihasta kello viisi. Syy aikaiseen lähtöön olivat neljä puhvelia, jotka oli tarkoitus siirtää puiston osasta toiseen. Game Capturea siis jälleen luvassa. Edellisestä kerrasta (sarvikuono) poiketen nuolet ammuttiin helikopterista, eikä autosta.
Puhveleista ensimmäinen, iso uros, onnistui nuolen ampumisen jälkeen juoksemaan hemmetin tiheään pensaikkoon ja jouduimme kaatamaan puita ja pansaita, jotta saimme eläimen pois sieltä. Tässä vaiheessa alkoi jo olla todella kuuma ja aikaa tuhraantui raivaustöihin aivan liikaa – eläimet pyritään pitämään nukutettuina maksimissaan parisenkymmentä minuutta ja tämän yhden kanssa meni noin tunti. Paitsi että eläin oli tiheässä pensaikossa, oli se myös tavallaan montun pohjalla, joten sen siirtäminen oli entistäkin hankalampaa. Puhvelin alle laitettiin eräänlainen paksu siirtopeite, jonka reunoihin kiinnitettiin rautatangot kantamista varten. Uros oli kuitenkin niin valtavan kokoinen, että sen kantaminen oli täysin mahdotonta. Heitimme siis rautatangot menemään ja tartuimme kiinni peitteen reunoihin ja siirsimme eläintä aina parikymmenttä senttiä kerrallaan. Jotta tehtävä ei olisi ollut liian helppo, piti eläin saada vielä NOSTETTUA lava-auton lavalle ja raahattua niin eteen, että perälaudan saa kiinni. Jep jep. Tuli kuuma.
Toinen ongelmamme oli se, että kukaan ei tiennyt ensimmäisen puhvelin siirtoon kuluvan näin paljon aikaa, joten toinen nukutettuna oleva, nuori naaraspuhveli alkoi olla aika huonossa kunnossa. Kaiken lisäksi se oli ehtinyt juosta todella kauas ensimmäisestä puhvelista, joten meillä meni aikaa pelkästään ajomatkaan sen luokse. Naaras oli onneksi paljon kevyempi ja pienempi kuin uros, eikä sen siirtämisestä koitunut niin suuria ongelmia. Suurempi onngelma oli se, että eläin alkoi heräillä kuljetuksen aikana ja voitte kuvitella ettei ole kovin turvallista heilua (monttuisella tiellä) liikkuvan auton lavalla heräilevän puhvelin kanssa...
Operaation aikana lämpötila nousi todella korkeaksi, joten päätimme keskeyttää homman ja siirtää kaksi muuta puhvelia myöhemmin – olisi liian suuri riski lähteä nukuttamaan eläimiä näin kuumalla. Talolle palattuamme mittarissa oli 30,5 astetta varjossa.
Lounaan jälkeen lähdimme ajelulle, en oikeastaan tiedä oliko ajelullamme mitään varsinaista päämäärää vai oliko se vain ”valtakunnassa kaikki hyvin?” –ajelua. Löysimme joka tapauksessa sekä elefantit, että leijonat (jotka eivät selvästikään olleet saaneet saalista viime yönä) ja ilmoitimme niiden sijainnin rangereille. Ohjelmaamme täällä kuuluu paljon Game Drivea, eli käytännössä ajelua ympäri puistoa. Päivästä riippuen pääpaino voi olla lintuprojektilla, elefanttien tunnistuksessa, sarvikuonojen/elefanttien/leijonien/puhvelien paikantamisessa tai sitten vaan tarkkailemme ympäristön ja eläinten tilaa ylipäätään. Kariegan lodgeissa majoittuu paljon turisteja (joita me onneksi näemme todella harvoin!) ja puiston on kyettävä takaamaan turisteille se, että he vierailunsa aikana pääsevät näkemään ainakin tietyn osan Big Fivesta. Tämän takia meidän tulee aina ilmoittaa löytämiemme, isoon vitoseen kuuluvien eläinten sijainti. Osalla eläimistä on paikannuspannat, mutta Jacques luottaa muihin, ”luonnonmukaisiin”, paikannustapoihin ja me saamme oppimme häneltä.
Iltapäivän ajelun aikana oli jo tukahduttavan kuuma ja Jacques päätti jättää iltapäivän ajelun lyhyemmäksi ja viedä meidät rannalle ”beach biologyn” merkeissä. Käytännössä kaupasta juomat, bikinit päälle, vaeltelua uskomattoman kauniilla rannikolla, jossa kivikkoiset osat työntyvät mereen jättäen väliin kauniita, hienohiekkaisia lahdenpoukamia. ”Biology” sisälsi tiivistä faktaa rannikoiden ja meren toiminnasta. Miellyttävää ja mielenkiintoista, miksei opiskelu voisi aina olla tällaista?
Rannalta keskiviikkoiseen tapaan pizzalle... namiiii.
Torstai /Päivä 19
Aamulla Jacques oli kuullut että puiston itäpuolella oli nähty Cape Kobra – iso, myrkyllinen käärme, joka on kuuluisa siitä, että se ei helposti pakene vaaran uhatessa, vaan ennemmin hyökkää ja lähtee seuraamaan hyökkääjäänsä tai saalistaan. Eli turha juosta pakoon. Lisäksi se on kokoonsa nähden vahvempi kuin useimmat muut käärmeet ja se kykenee nostamaan kaksi kolmasosaa ruumiinsa pituudesta irti maasta. Toisin sanoen jos käärme on kolme metriä pitkä, se voi nostaa päänsä kahden metrin korkeuteen ottamatta tukea mistään. Löysimme kaverin kerälle käpertyneenä erään kaktuksen juurelta.
Toinen aamun bongauskohde oli Martial Eagle (Afrikan suurin kotkalaji?), joka voi viedä pienen antiloopin mennessään. Valitettavasti kotka oli niin kaukana, että kamerani putki ei riittänyt hyvälaatuiseen kuvaan. Täällä ollessa onkin moneen kertaan todella käynyt mielessä kunnon kameran ja kunnon putkien hankkiminen ensi keväänä. Suurkiitokset kuitenkin Jonille kameran (tai siis kameroiden) lainasta tälle reissulle, voin taata että hyvää kuvamateriaalia kyllä löytyy. ;)
Iltapäivällä bongailimme elefantteja korvineen ja törmäsimme myös leijonanpentuihin, jotka selvästi ovat ottaneet hatkat vanhemmiltaan. Saamarin teini-ikäiset.
Ilta huipentui veneretkeen joella. Meillä on mahdollisuus käyttää venettä ainoastaan silloin kun joku rangereista vie oman turistiryhmänsä joelle – tänään pääsimme erään Brittiläisen ryhmän siivellä. Valitettavasti sää oli pilvinen ja sateinen, joten suurin osa linnuista pysytteli piiloissaan. Näimme lähinnä joitain kuningaskalastajia ja African Fish Eaglen, pääasiallinen anti oli kuitenkin kauniit maisemat. Lisäksi pysähdyimme ihailemaan auringonlaskua kotimatkalla. ”Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa.” Jotain uskomattoman kaunista.
Perjantai / Päivä 20
Aamulla meidän oli viimeinkin tarkoitus viimeistellä tie, jonka kunnostamisen aloitimme jo viime viikolla (?). Aamuyöllä satoi kuitenkin aivan kaatamalla vettä ja sade jatkui vielä aamulla kun heräsimme. Aloitimmekin aamun sisätiloissa teoriatietojen parissa ja kun yhdeksän aikaan suuntasimme pihalle, ei sateesta ollut tietoakaan. Lounaaseen asti ajelimme ympäriinsä ja lounaan jälkeen siirryimme tien pariin. Keräsimme mukaamme sen verran reilusti hiekkaa ja kiviä, että päädyimme lopulta täyttämään muitakin monttuja, mitä ajellessa vastaan sattui tulemaan.
Iltapäivällä myös törmäsimme leijoniin, lähes kirjaimellisesti. Ajelimme ympäriinsä puiston länsipuolta elefantteja etsien ja ihan yhtäkkiä tien vieressä makaili kuusi leijonaa – pennut ja aikuiset naaraat – vatsat täynnä ruokaa. On hassua, miten esimerkiksi leijonat, elefantit ja sarvikuonot eivät käytännössä välitä meistä lainkaan. Tälläkin kertaa pysäköimme automme ihan parin metrin päähän jellonista, otimme valokuvia ja juttelimme paikallamme puolisen tuntia, eivätkä eläimet juuri tuntuneet huomaavan meitä. Uskoisin että eri asia olisi jos olisimme auton ulkopuolella... Tämä onkin erikoista kun työskentelemme tällä puolen puistoa – meidän tulee pysyä lähellä autoa ja pitää silmämme ja korvamme auki leijonien varalta. Sarvikuonot ja elefantit eivät juuri voi meitä yllättää, mutta saalistavan leijonan huomaaminen heinikossa voi olla haastavaa. Tänään jouduimmekin myös zoomailemaan maisemaa autosta käsin kun Jacques pomppi pensaikossa kuvaamassa erästä harvinaisempaa lintua...
Illalla tavanomaiseen tapaan ruuanlaittoa porukassa, illallinen ja monta erää biljardia – sekä tietysti jokunen lasillinen hyvää ja halpaa viiniä... ;)
Päätimme jälleen siirtää hevosratsastuksen rannalla ja muut aktiviteetit myöhemmälle viikonlopulle, sillä huomenna meitä tulee olemaan vain kaksi (+ Jacques). Eli siis Port Alfrediin ja rannalle jälleen. Toivottavasti sää suosii.
viikko 2
Päivä 7 / osa 2
Lauantaina palasimme nettikahvilan ja muutamissa kaupoissa pyörimisen jälkeen takaisin Kentonin pizzapaikkaan, jossa kävimme myös keskiviikkona. Ravintola on aivan meren rannalla, joten syönnin jälkeen painelimme rannalle uimaan ja tappamaan aikaa. Vesi on vielä vähän vilpoista, lämpötilaltaan kuitenkin täysin uimakelpoista. Aallokko on melko kova, nämä seudut soveltuvat hyvin surffaamiseen. Tänään oli reissun ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, eikä tuultakaan ollut juuri lainkaan ihan rantaa lukuunottamatta.
Koska emme tajunneet ostaa Port Alfredista palloa, frisbeetä, tai muuta vastaavaa, piti meidän keksiä jotain muuta tekemistä rannalla. Gabriel kehitti pelin, jossa heitetään (mitäs muutakaan kuin) olutpulloja tarkoituksena osua vastakkaisen joukkueen hiekkaan piirrettyyn ympyrään. Ulommasta ympyrästä sai 5 pistettä ja sisemmästä 10. Toimi hyvin ajan kuluttamiseen.
Viideltä iltapäivällä alkoi iso rugby-ottelu, finaali itse asiassa. Rugby on Etelä-Afrikkalaisille henki ja elämä, vähintään yhtä iso asia kuin jääkiekko Suomalaisille. Samoin kuin jääkiekkojoukkueet Suomessa, on täällä 16 (?) alueellista joukkuetta ja jokainen tietysti yleensä kannattaa oman kotiseutunsa joukkuetta. Jacques on alunperin kotoisin Johannesburgista ja kannattaa Pretorian alueen joukkuetta (Blue Bulls). Istuimme baarissa eturivissä ja jännitimme täysillä Härkien puolesta. Itse en koskaan seuraa televisiosta mitään pelejä, enkä myöskään tiennyt rugbystä yhtään mitään. Myönnettävä kuitenkin on, että kun pelin aikana selvisi, mitä kentällä tapahtuu ja miksi, pääsi peliin ja fiilikseen hyvin mukaan. Itse asiassa rugby on hauskaa katseltavaa, ”insane but fun”. ;)
Palasimme kämpille joskus vähän ennen kymmentä ja loppupeleissä ilta venähti pikkutunneille asti. Biljardia tuli pelattua monta erää... (olen jopa voittanut täällä ollessani kaksi tai kolme erää!)
Huoneeseemme ilmaantui illalla iso, seinällä juokseva (ja hiton nopea,) hämähäkki, jonka Jacques ystävällisesti pyydysti ja kiikutti ulos. Toinen, verkossaan asustava, saa edelleen oleilla kanssamme – niin kauan kuin verkko pysyy tarpeeksi kaukana sängystä.
Sunnuntai / Päivä 8
Heräsin aamulla vain todetakseni että kännykästäni on yön aikana loppunut akku, eikä minulla näin ollen ole mitään käsitystä kellonajasta. Ulkona oli kuitenkin valoisaa, joten arvelin, että voin jo nousta ylös. Kaikki muut nukkuivat vielä, joten otin peittoni, kirjani, kännykkäni ja sen laturin ja painelin olohuoneeseen sohvalle lukemaan. Löin kännykän piuhaan ja totesin harmikseni kellon olevan vasta 5:50. Muut kömpivät sängyistään joskus puoli kymmenen aikaan.
Aamupäivällä oli todella kuuma. Yritin juosta pihaa ympäri, mutta noin puolentoista kilometrin jälkeen oli pakko lopettaa, koska olisin luultavasti saanut muutoin lämpöhalvauksen. Urheilu sikseen, siis.
Sunnuntaisin emme oikestaan tee juuri mitään ja tämä päivä meni pitkälti samoilla linjoilla. Koomailua, lukemista, ruuanlaittoa ja syömistä, sekä tietysti biljardia.
Maanantai / Päivä 9
Aamupäivä käytettiin puiden kaatamiseen, mikä on tavallaan fyysisyytensä puolesta ihan ok hommaa, mutta... Tänään päädyin miettimään, kuinka monta rakkulaa ihmisellä voi käsissään olla yhdenaikaisesti. Oman kokemukseni mukaan helposti kymmenen per käsi. Mielestäni otin säkillisen laastareita mukaan, mutta jos näin jatkuu niin joudun pian ostamaan lisää.
Lounaan jälkeen lähdimme poimimaan hotellilta uutta tulokasta, 35-vuotiasta Yhdysvaltalaista naista, Eliniä, joka viipyy täällä kaksi viikkoa. Iltapäivä käytettiin elefanttien metsästykseen – fantit jäivät näkemättä, mutta ihailimme yli puolen tunnin ajan äskettäin syönyttä leijonalaumaa, jonka jäsenet makoilivat rinteessä ja lyllersivät valtavien mahojensa kanssa etsimässä parempia makuupaikkoja.
Tiistai / päivä 10
Aamu valkeni (jälleen kerran) hel-ve-tin tuulisena. Amupäivällä oli tarkoitus tehdä Game Countia puiston länsipuolella (”meidän puolellamme” siis). Ensimmäisen tunnin aikana näimme vain pari impalaa ja Jacques alkoi jo olla sitä mieltä, että alienit ovat napanneet kaikki puiston eläimet. Loppupeleissä elukoita kuitenkin löytyi ja voitte vain kuvitella miten hankalaa on laskea yli kuusikymmenpäinen antilooppilauma, joka on koko ajan liikkeessä eri suuntiin. Aamupäivän suurin mysteeri oli kadonnut sarvikuono. Tämänpuolisen puiston kolme sarvikuonoa pysyttelevät käytännössä aina aika lailla yhdessä ja tänään löysimme niistä kaksi kahteen kertaan, mutta kolmatta ei löytynyt mistään. Liikeellä oli myös muita rangereita etsimässä kadonnutta rhinoa. Iltapäivällä kaveri kuitenkin löytyi, todennäköisesti se oli ollut toisten lähistöllä koko ajan, vain piilossa jossain pensaassa... tosin, haluaisin nähdä kun valkoinen sarvikuono piiloutuu pensaaseen... ;)
Iltapäivän touhusimme erään tien kimpussa. Isot ja painavat safariautot tekevät teistä melko lailla selvää jälkeä silloin kun maa on märkä. Kyseiselle tielle oli tullut auton renkaista kaksi valtavaa (ja kaksi pienempää) monttua, joihin monet autot olivat juuttuneet viime päivien aikana. Meidän tehtävämme oli siis hakea hiekkaa ja kiviä toisella puolen puistoa olevasta ”louhoksesta” ja täyttää tällä maa-aineksella kyseiset montut. Homma jäi vähän puolitiehen, joten jatkamme huomenna.
Keskiviikko / Päivä 11
Päivä alkoi keskiviikkoiseen tyyliin vierailulla koulussa. Mikael, Gabriel ja Oliver hoitivat vanhempien oppilaiden ryhmän, minä ja Elin saimme kontollemme nuoremman porukan. Vierailu sujui viimeviikkoiseen tapaan sopivan kaaottiseen tyyliin. Aika kului kuitenkin loppujen lopuksi melko nopeasti ja pääsimme ulos nauttimaan upeasta auringonpaisteesta. (Varjossa asteita 25)
Lounaan jälkeen meidän oli tarkotus jatkaa puuhastelua eilisen tieprojektin parissa, mutta leijonat olivat vastikään pyörineet juuri niillä main, joten tien korjailu jäi toiseen päivään. Sen sijaan rymistelimme pitkin pensaita ihailemassa elefantteja. Valitettavasti valokuva ei mitenkään voi välittää niiden eläinten kokoa. Täysikasvuinen (Afrikan)elefanttiuros saavuttaa normaalisti 4-5 metrin säkäkorkeuden ja painaa 4,5 tonnista ylöspäin. Tässä puistossa asustavan lauman isoin uros on todella huima näky, jättiläinen muiden elefanttien keskellä – se ei kuitenkaan ole mitenkään normaalia isompi.
Jätettyämme norsut tallomaan pensaita lähdimme leijonajahtiin. Jahdista ei tullut pitkä, sillä kissat löytyivät ihan asuntomme läheltä syöntipuuhissa. Ne olivat vain hetki sitten kaataneet gnu-antiloopin ja söivät sitä nyt laumassa hyvällä ruokahalulla. Kuva kertoo paljon, valitettavasti en kykene jakamaan kanssanne kissojen pitämää ääntä, enkä tuoreen ruhon hajua. Just amazing!
Illalla oli keskiviikkoiseen tapaan luvassa pitsakeikka Kentoniin. Muutama tunti vierähti syöden ja juoden ja kotiin palatessamme meitä vastassa oli elefanttilauma, joka tallusteli aivan talomme vieressä. Kuuntelimme lauman etenemistä pihalla ja leijonien karjunnasta päättelimme, että myös leijonat olivat jossain parinkymmenen metrin säteellä talostamme. ”Tuntuu ihan siltä kuin olisi Afrikassa.”
Illalla Jacques ystävällisesti ilmoitti, että huomenna lähtö tapahtuu kello 04:00, sillä meidän pitää olla jo auringonnousun aikaan etsimässä erästä sarvikuonoa, joka aiotaan siirtää toiseen puistoon. Nukkumaan päästiin joskus puoli yhden maissa, eli yöunet jäivät kovin lyhyeksi.
Torstai / päivä 12
Aamuyöllä pakkauduimme autoon ja lähdimme suunnistamaan puiston itäpuolelle. Jacques sanoi kuulleensa leijonien karjuvan jossain lähistöllä hetki sitten ja löysimmekin koko lauman yhtä isoa urosta lukuunottamatta (kaksi aikuista naarasta, kaksi aikuista koirasta, kolme naaraspentua ja yksi urospentu) makoilemasta tien viereltä talomme lähettyviltä. Oli aivan pilkkopimeää ja ”Night Drive”-valon avulla pääsimme ihailemaan leijonia. Mielettömintä oli hetki kun iso uros aloitti ”reviirihuudon”, johon koko muu lauma yhtyi. Pilkkopimeä, musta Afrikan yö, seitsemän isoa leijonaa ”valonheittimen” valokeilassa karjumassa – mitä tähän voi sanoa?! ”Tuntuu ihan siltä kuin olisi Afrikassa” Leijonan karjumista ei voi tajuta, ennen kuin sen itse oikeasti kuulee luonnon keskellä. Erityisesti uroksista lähtevä ääni on todella kumea ja se kantaa kilometrien päähän.
Vuorokauden hienoudet eivät kuitenkaan loppuneet tähän vaan jatkoimme matkaa kohti itäpuolta. Ennen kuin ehdimme puiston toiselle puolelle, tallusteli toinen aikuisista urosleijonista tiellä meitä vastaan. Perille päästyämme pidimme lyhyen neuvottelun muiden ”Game Captureen” osallistuvien kanssa ja lähdimme etsimään sarvikuonourosta. Eläin oli nähty muutamaa tuntia aiemmin erään aukean laidalla tallustelemassa, mutta nyt jouduimme etsimään sitä muutaman tunnin ajan. Kun eläin lopulta löytyi, se oli laumansa kanssa (kaksi urosta, naaras ja poikanen) pienellä aukealla keskellä pensaita. Tällaisessa paikassa sitä ei voitu nukuttaa, koska eläin nukutusnuolen saatuaan todennäköisesti painelisi keskelle pensaita, missä me taas emme pysty työskentelemään, saati saamaan kuljetuskonttia paikalle. Alkoi siis lähes tunnin kestävä matka kohti aukeaa laaksoa. Sarvikuonot edelle ja me autolla perässä.
Nukutusnuoli ammuttiin pian aukealle päästyämme. Muutaman minuutin kuluttua eläin kävi istumaan, josta sitten miehet kaatoivat sen makuulle. Eläimen silmät peitettiin, siitä otettiin verinäytteet, mitattiin sarvien koko (isomman sarven pituudeksi saatiin peräti metri!), jne. Kokonaan oma numeronsa oli sitten eläimen saaminen takaisin jaloilleen ja konttiin. Mukana oli lähemmän parikymmentä ihmistä työntämässä eläintä jaloilleen, mukaanlukien meidän ryhmämme. Jos leijonan karjunta on jotain mitä jokaisen pitää itse kokea, on sitä myös fiilis siitä kun olet kirjaimellisesti kosketuksissa lähes viiden tonnin painoiseen villieläimeen.
Pelkästään viimeisin vuorokausi on todistanut minulle sen, että penniäkään rahojani en ole laittanut hukkaan tämän matkan osalta. Huonona puolena on kuitenkin se, että tähän elämään täällä tottuu ja jää tietyllä tapaa koukkuun ja mielessä kutkuttaa ajatus pidemmästäkin oleilusta ja työskentelystä tällaisessa paikassa. Järki ja tunteet, pitäiskö toimia niin kuin sydän sanoo vai kuunnella järjen ääntä? Oli miten oli, minulla on liput paluulennoille ja olen tulossa ajallani takaisin Suomeen. Edessä on vielä yli kuusi viikkoa ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Suomessa voin sitten tarkastella asiaa taas toisesta näkökulmasta ja miettiä eri vaihtoehtoja.
On hassua, miten nopeasti asioihin tottuu: kävelin äsken pihan poikki mennäkseni hakemaan puita autolta. Ensinnäkin, aidan ulkopuolella, parin metrin päässä minusta käveli seepra ja taaempana laidunsivat gnu-antiloopit ja impalat. Kävellessäni ison pihapuun ali kuulin yläpuoleltani rasahduksen ja nostin katseeni – puussa hyppi neljä marakattia, jotka tuijottivat minua. Vähän sama asia kuin kotona Suomessa näen pihapuussa varpusia tai rusakon hyppimässä tiellä. Toinen ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia ovat luonnon äänet. Paitsi elefanttilauman rymistely pensaissa ja leijonien karjunta, on äänimaailma täällä jotain aivan uskomatonta.
Sarvikuonon kimpussa vierähti lähemmäs puoleen päivään, joten päädyimme iltapäivällä työskentelyn sijaan tekemään retken Port Alfrediin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli todella lämmin. Alkaa näyttää siltä, että saan sittenkin vähän väriä pintaan – tähän mennessä ei ole ollut montaa päivää jolloin olisi ollut riittävät lämmintä ulkoilla shortseissa ja hihattomassa paidassa...
Illan kruunasi Braai, Etelä-Afrikkalainen ”barbeque”. Meillä on kämpän pihalla ihana nuotiopaikka, jonne kokoonnuimme grillaamaan ja rupattelemaan. Gabriel ja Oliver ovat lähdössä huomenna (Oliver kotiin Britteihin ja Gabriel toiseen puistoon kahdeksi viikoksi) ja tänne jäämme toistaiseksi vain minä, Mikael ja Elin.
Perjantai / Päivä 13
Yleensä herään täällä aamuisin lintujen lauluun (lue: kiljumiseen), mutta tänään havahduin klo.5:30 järkyttävään ryminään. Maanjäristyksen suljin pois vaihtoehdoista ja päädyin kakkosvaihtoehtoon: he*vetin marakatit. Lauma marakatteja juoksi ja pomppi peltikatollamme. Elinin hermot eivät kestäneet edes sen vertaa kuin minun, vaan hän kävi häätämässä eläimet muualle. Kiitos siitä.
Aamupäivä kaadettiin taas puita. Ilmeisesti edellisen viikon rakkuloista tulleet kovettumat suojaavat käsiäni tehokkaasti, sillä taisin selvitä ilman yhtään uutta rakkulaa tämän päivän raivaustöistä. Ennen puiden kaatamista yritimme löytää korppikotkan, josta joku ranger oli tehnyt havainnon puiston itäpuolella. Korppikotkassa sinällään ei ollut mitään ihmeellistä, mutta kun kyseisen lintulajin ei kuuluisi olla lähelläkään tätä aluetta, vaan ihan toisessa päässä koko maata. Linnusta olisi pitänyt saada näköhavainnon lisäksi valokuva, mutta valitettavasti emme löytäneet koko tipua.
Iltapäivällä lähdimme bongaamaan virtahepoja ja olimme sen verran onnekkaita, että näimme kolme tallustelemassa pitkin aukean laitaa. Normaalisti ne eivät juurikaan vietä päivisin aikaa muualla kuin vedessä.
Neljän aikaan Jacques lähti pyöräilemään ja sain häneltä autokyydin portille (tällä puolen puistoa ei siis todellakaan kävellä tai pyöräillä!). Lenkkarit jalkaan, iPod ja vesipullo kouraan ja tunnin juoksulenkki maailman upeimmissa maisemissa! Ainoa vaihtoehtoni oli juosta autotietä pitkin, koska tien molemmin puolin on luonnonpuistot (Kariega East ja Kariega West). Tieltä aukeaa mitä uskomattomin maisema puistoon: silmän kantamattomiin kukkuloita, meri siintää kaukana horisontissa, eläimet laiduntavat ruohikolla, yläpuolella lentää kotkia. Mitä muuta voisi enää toivoa? Ilma oli ehkä vähän turhan kuuma juoksemiseen, mutta aivan uskomaton kokemus silti. Ainoa todellinen miinus tuli autoista, jotka ajoivat ohi 120km/h nopeudella, eivätkä todellakaan vaivautuneet siirtymään vastakkaisen kaistan puolelle. Asfalttipiennarta ei ollut, eikä ruohikolle uskalla mennä juoksemaan käärmeiden takia.
Illalla currykanaa ja lasi hyvää viiniä hyvässä seurassa, huomenna kutsuu Port Alfred.
Lauantai / Päivä 14
Yritykseni päivittää blogia meni aivan totaalisesti pieleen. Jos minulla olisi paremmat mahdollisuudet päästä inernetiin, siirtäisin blogini jollekin aivan toiselle palvelimelle. Ensinnäkin kuvien lataamiseen menee lähes 5 minuuttia per kuva, eli mitään suurta kuvamäärää ei todellakaan pysty kerralla blogiin lataamaan. Toisekseen systeemi muuttelee fonttia itsekseen ilman mitään logiikkaa – kun yritän muuttaa kuvatektit pienemmälle fontille, ei tapahdu ensin mitään ja yhtäkkiä kyseinen teksti muuttuukin isoimmalle mahdolliselle fonttikoolle, jonka jälkeen en enää pysty muuttamaan sitä mitenkään. Noh, kaiken tämän hyvän jälkeen, yrittäessäni julkaista tätä sekametelisoppaa, ilmoittaa järjestelmä, että kirjoittamassani HTML-koodissa on virhe, jonka vuoksi sen julkaiseminen ei onnistu. Aha vai niin. No ei siinä muuta, mutta kun MINÄ EN SITÄ KOODIA KIRJOITTANUT vaan blogisysteemi itse. Pe*kele!
Ensi viikolla uusi yritys, jatkossa aion yrittää sitä, että julkaisen kuvat omana päivityksenään, joudutte siis valitettavasti itse yhdistelemään kuvat ja tekstin... jos nyt edes saan mitään päivityksiä julkaistua...
Mutta asiaan: Aamulla Port Alfrediin. Matkan varrella oli sattunut jokin käsittämätön onnettomuus, jossa hedelmälastissa ollut rekka oli syttynyt tuleen. Tuli oli ilmeisesti levinnyt melko lailla räjähdysmäisesti, sillä paitsi kontti, myös rekan nuppi oli tuhoutunut aivan täysin. Vajaan puolen tunnin ajomatka venähti tunnin pituiseksi. Tilanteessa näki kuitenkin hyvin erään kulttuurillisen eron Suomalaisten ja täkäläisten ihmisten välillä. Suomessa monikaan ei olisi jäänyt kiltisti odottelemaan vaan kiertotietä olisi lähdetty etsimään melko nopeasti. Täällä kaikki odottivat kiltisti, useimmat tulivat ulos autoistaan ja kävivät kyselemässä työmiehiltä mikä on tilanne. Kukaan ei vilkuillut kelloa, soittanut torvea tai näyttänyt muutenkaan ärtyneeltä.
Säät tuntuvat olevan selvästi lämpenemään päin, tuuli ei ole viime päivinä ollut ihan niin kovaa, eikä ainakaan niin jäätävän kylmää kuin ensimmäsellä viikolla ja ilmat ovat muutenkin olleet lämpimämpiä. Tänään oli varjossa peräti 28 astetta. Kesä on siis tulossa.
Port Alfredissa istuin ensimmäisen tunnin yrityksenäni päivittää blogia – reisille meni. Ehdin kuitenkin käydä ostamassa ihanat kengät (tyypillinen nainen! Oli Jacquesin kommentti) ennen kuin painelimme sea food –ravintolaan syömään. Maistoin elämäni ensimmäistä kertaa sushia ja pääruuaksi söin jotain paikallista kalaa, jolla tuskin edes on suomenkielistä nimeä. Hyvää oli joka tapauksessa. Ruoka ja pari lasia viiniä tippeineen 9,50€. Eikä paikka edes ollut ihan halvimmasta päästä.
Ruuan jälkeen palasimme jälleen Kentonin rannalle uimaan ja heittelemään frisbeetä. Rugbymatsi (Englanti vs. Australia) toimi ajan tappamiseen kun odoteltiin kello kuutta, jolloin voitiin tilata pizzat. Kämpillä muutama erä biljardia ja uskomattoman kauniin tähtitaivaan tuijottelua. Seisoin yksinäni talon päädyssä, lähellä aitaa katselemassa taivasta kun kuulin leijonan kävelevän ja murahtelevan jossain lähellä aidan toisella puolella... hmm, minä en näe sitä, mutta se ihan varmasti näkee minut ja tuo aita tuskin pitelee täysikasvuista leijonaa jos se todella haluaa tulla tälle puolelle.
Ai niin, jotain erikoista tapahtui tänään. Tultiin Kentonista kämpille ja ihmettelin miksi yhdestä keittiön pöydällä, hedelmäkulhossa olevasta greipistä oli revitty kaksi pientä palasta kuorta irti ja heitetty palaset pöydälle. Seuraavaksi näin kokonaisen greipin lattialla pöydän vieressä ja hetken kuluttua toisesta huoneesta löytyi puoliksi syöty, palasiksi revitty greippi leviteltynä pitkin lattiaa... Mukavin löytö tehtiin kuitenkin kylpyhuoneessa: apinanpaskaa ympäri suihkun lattiaa! Että kiitti niille, täällä ei vissiin kannata jättää ikkunoita auki kun poistuu kämpästä.
Sunnuntai / Päivä 15
Hengailupäivä jälleen. Sää on onneksi ihan ok, puolipilvinen, vähän tuulinen, mutta kuitenkin suht lämmin, eli koko päivää ei tarvinnut istua sisällä. Siispä lukemista, biljardia, ruuanlaittoa, biljardia, syömistä, lukemista, biljardia, ruuanlaittoa, biljardia, syömistä, lukemista... Vaihdoin myös huonetta nyt kun talossa on vähemmän väkeä – ryöväsin kämpän suurimman huoneen, jossa on oma kylpyhuone.
Aamulla löysin pohkeestani kaksi pienen pientä punkkia, joista toinen oli kiinni, toinen ei. Jacques sanoi pari päivää sitten että punkeilta ei voi välttyä jos työskentelee luonnossa, niitä on täällä niin paljon. Ne voivat kuitenkin levittää jonkinlaista punkkikuumetta, jonka Gabriel kuulemma oli sairastanut täällä ollessaan... Hän ainakin selvisi hengissä, mutta en tiedä oliko se mennyt itsekseen ohi vai vaatinut jonkin lääkityksen. Jacques oli sitä mieltä, ettei punkinpuremista juuri tarvitse olla huolissaan – ”just let me know if you get any symptoms...”
Tilaa:
Kommentit (Atom)
