viikko 4

Lauantai / Päivä 21

Aamulla heitettiin Elin itäpuolelle taksille ja jatkoimme sen jälkeen kolmisin matkaa Port Alfrediin. Perinteiseen tapaan netti ja ruokaa. Kävimme syömässä Quido’s –nimisessä ravintolassa, jossa kävimme Elinin, Gabrielin, Oliverin ja Jacquesin kanssa viime viikon torstaina. Ravintola sijaitsee meren rannalla, mereen laskevan joen varrella – upeat maisemat. Päivä oli todella tuulinen, joten saimme ihailla myrskyävää merta ja muutamia hulluja surffaajia ruokaillessamme.

Kovan tuulen takia päätimme jättää rannan väliin ja kävimme sen sijaan eräässä uudemmassa ostoskeskuksessa Port Alfredin kupeessa. Port Alfred on pieni kaupunki, eikä siellä juuri ole mitään shoppailumahdollisuuksia, lähinnä jotain surffikauppoja ja jokunen pienen Anttilan tyylinen perusputiikki, sekä kirjakauppoja. Uudemmassa ostoskeskuksessa on muutamia vaatekauppoja ja tein löytöjä eräästä urheilu-/surffikaupasta.

Ja ylläripylläri, päädyimme taas pizzapaikkaan yksille... ja lopulta tilasimme myös pizzat mukaan välttyäksemme kokkaamiselta tänään.

Kämpillä biljardia ja kymmenen jälkeen nukkumaan.



Sunnuntai / Päivä 22

Hengailupäivä jälleen. Aamulla oli mukavan aurinkoista, mutta taivas täyttyi pilvillä jo ennen kymmentä ja kaikkiaan päivä oli melko tuulinen.

Aamulla Jacques kiikutti meille Wolverine-DVD:n, jota onnellisina katsoimme tunnin verran – sen jälkeen levy päätti lakata toimimasta... Siirryimme katsomaan National Geographicin Walking with Lions –DVD:tä.

Tylsistyttyäni riittävästi kävin pyytämässä Jacquesia siirtämään autonsa pois katoksesta, jotta voin pestä sen. Äijät olivat kovin pettyneitä kun en suostunut (kovan painostuksenkaan jälkeen) pesemään autoa bikinit päällä. Syyttäkööt vaan pilviä ja kovaa tuulta, ei minulla mitään bikineitä vastaan ole jos aurinko paistaa. ;)

Pesu-urakan jälkeen oli vuorossa krikettiä, Etelä-Afrikka vs. Englanti. Tänään aloin jo tajuta mistä pelissä on kyse, pitää vielä Jacquesilta tarkistella muutamia yksityiskohtia. Niin tai näin, rugby on selvästikin enemmän minun juttuni.


Maanantai / Päivä 23

Heräsin aamuyöstä hillittömään kaatosateeseen, mutta kellon soidessa sade oli jo lakannut. Pesimme nopeasti safariauton ja lähdimme ajelemaan pajalle terottamaan machetet (viidakkoveitsen ja vesurin välimuoto). Aamupäivän ohjelmassa oli jälleen puiden tappamista, tällä kertaa puiston länsipuolella – eli täällä missä leijonat ja elefantit ovat. ”Pysytelkää suhteellisen lähellä toisianne ja jos leijonat sattuvat tulemaan tänne niin älkää juosko ja kuunnelkaa ohjeitani. Leijonien ei pitäisi olla ihan lähistöllä tällä hetkellä, mutta sarvikuonot ovat matkalla tähän suuntaan. Jos ne tulevat niin pysytelkää mahdollisimman lähellä puuta, älkääkä tehkö mitään äkkinäisiä liikkeitä. – not even if they are hoffing and poffing - Jos sanon että nyt juostaan niin sitten juostaan.” Oolrait, näin tehdään.

Ei leijonia, ei sarvikuonoja, muutama uusi rakkula.

Ennen lounasta kävimme vielä pesemässä safariauton takaosan lattian painepesurilla – ja koska kaikki pa*ka roiskui auton kylkiin ulkopuolelle, jouduimme pesemään auton myös ulkopuolelta.

Pitkän lounaan jälkeen poimimme kyytiin kaksi uutta tyttöä, Brittiläiset Sarah ja Claire (24v ja 25v). Koska tytöt tulivat vasta kolmen jälkeen jäi työpäivämme vähän tyngäksi. Jacques kävi tulokkaiden kanssa läpi perusasiat ja me saimme sitten kertoa talon tavat ja miten homma käytännössä toimii.

Illalla ruuanlaittoa (cheesy mince & pasta bake), biljardia ja yleistä hengailua. Sekä tietysti vähän hyvää viiniä.



Tiistai / Päivä 24


Aamupäivällä jälleen raivaustöitä alien plantsien parissa. Pari rakkulaa lisää, kuka niitä enää laskee... Ilma oli järjettömän tuulinen, suorastaan myrskyisä. Alue, mistä raivaamme puita tällä hetkellä, on todella risukkoista ja siellä on paljon aiemmin kaadettuja, nyt jo kuivuneita puita, joten käsivarret ja jalat ovan täynnä pieniä verinaarmuja.

Iltapäivä käytettiin Game Diveen. Tytöt ihmettelivät miksi emme käytä satellittipaikannusta eläinten löytämiseen, mihin Jacques totesi vain että hän luottaa muihin paikannuskeinoihin ja katsotaan vaan niin me löydämme eläimet ennen niitä rangereita, jotka käyttävät satelliittipaikannusta. Noh, löysimme urosleijonat ruokalevolla pensaikon keskeltä ja siinä niitä katsellessame ilmestyi tietä pitkin toinen safariauto kyydissään kaksi rangeria, joista toisella oli valtava antennisysteemi kädessään. Hilarious. Löysimme myös elefanttilauman ennen rangereita ja piirtelimme korvia hetken aikaa.

Täällä tuuli on todella petollinen, koska viilentävässä tuulessa ei huomaa kuinka pahasti aurinko polttaa. Tänäänkin tuuli todella kovaa, mutta alhaalla laaksossa tuuli ei ollut ihan myrskylukemissa ja sää oli muutoin lämmin, joten heitimme pitkähihaiset paidat pois ja Sarah ja Claire onnistuivat polttamaan itseään jonkin verran.



Keskiviikko / Päivä 25


Aamulla koululle. Lähtö ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan, koska joku oli vienyt Jacquesin toisen työauton pajalle, joka on aivan toisessa päässä puistoa kuin se paikka, missä auton olisi pitänyt olla.

Käytämme siis täällä pääsääntöisesti Game Drive Vehiclea, jota tekstissäni kutsun ”safariautoksi”. Itse asiassa en yhtään tykkää sanasta ”safariauto” ja haluaisin käyttää termiä ”game drive vehicle”, mutta se olisi ehkä vähän hankalaa... Muut käyttämämme autot ovat Jacquesin oma Pajero, sekä kyseinen Jacquesin toinen työauto, Toyota Hilux. Moni varmaankin tietää, että Hilux on lava-auto (käyttämämme yksilö katettu sellainen), joten kolmea etupenkkiläistä lukuunottamatta muut istuvat takana puisella penkkiviritelmällä. Nopeusrajoitus tiellä vaihtelee 80 ja 100 km/h välillä, käytännössä tiellä ajetaan 120-130km/h. Kaikki hyvin niin kauan kuin emme aja kolaria. (...ja jos ajamme niin eipähän ainakaan jää kitumaan.)

Hurjin kokemukseni oli kuitenkin se kun ajoimme viime keskiviikkona safariautolla muutaman kilometrin siirtymäpätkän kyseistä tietä pitkin. Safariauto on siis Toyotan Land Cruiserista muunneltu malli, jossa on kai melko lailla normaali etuosa, mutta perällä on penkkien sijaan valtava lava, johon on kiinnitetty kolme kolmen penkin penkkiriviä. Käytännössä autoon mahtuu siis 10 matkustajaa + kuljettaja. Minkäänlaista katetta tai tuulilasia ei ole, puhumattakaan turvavöistä. En tiedä monellako teistä on kokemusta 130km/h nopeudesta useamman kilometrin matkalta ilman tuulilasia... (No moottoripyöräily ILMAN KYPÄRÄÄ ajanee saman asian.) On kumma kun pieni hyttynen osuu otsaan niin tuntuu kuin joku ampuisi suoraan naamaan... Kokemuksia, kokemuksia. ;)

Asiaan: koululle, muutama tunti opetusta – onneksi meillä oli vain yksi ryhmä, joten käytännössä meitä oli neljä ihmistä opettamassa yhtä luokkaa, mikä ei oikeastaan ole yhtään liikaa...

Iltapäivällä oli vuorossa ”sex ratio”, eli etsimme puistossa seepra-, elandi-, ja red haartebeestlaumoja ja laskimme laumoissa olevien urosten ja naaraiden lukumäärien suhteen. Puistoissa ei haluta että uroksia on liikaa, sillä sellaisessa tilanteessa kilpailu käy liian kovaksi ja lopulta kukaan ei päädy parittelemaan naaraiden kanssa.

Päivä oli jälleen aivan järjettömän tuulinen, pelkäsimme olohuoneen yläpuolella olevan räystään lähtevän lentoon... onneksi se pysyi paikallaan.

Vähän ennen viittä starttasimme matkamme Kentoniin. Ruokaostokset, viiniostokset ja pizzalle. Palasimme kämpille joskus kymmenen jälkeen ja Jacques lähti melko pian jättäen meidät neljä istumaan ja juttelemaan pöydän ääreen. Mikael kertoi jotain juttua ja Sarah onnistui kuulemaan yhden sanan väärin ja repesi nauramaan. Tästä väärin kuullusta sanasta saimme kuitenkin aikaiseksi pitkän keskustelun, josta ei kuitenkaan meinannut tulla mitään koska me kolme tyttöä nauroimme aivan hervottomasti koko ajan. Aamulla selvisi, että Jacques oli kuullut kirkumista ja ihmetellyt että mitä he*vettiä täällä oikein tapahtuu, rientänyt tarkistamaan tilannetta ja sattumalta törmännyt isoon uroselefanttiin repimässä puita aivan talomme ulkopuolella. ”what the hell was the f*cking screaming last night?!” ”no we weren’t screaming we were laughing!”



Torstai / Päivä 26


Jälleen yksi myrskytuulinen päivä, Jacques sanoi tiistaina, että tämän myrskyrintaman, joka juuri ylittää aluetta, odotetaan kestävän pari kolme päivää. Jos tieto pitää paikkansa niin huomenna pitäisi olla vähemmän tuulista... Aamupäivällä sää oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. Rajuja tuulenpuuskia ja tuulettomia hetkiä, hetkittäin täysin aurinkoista (ja lämmintä!) ja hetkittäin pientä vilvoittavaa tihkusadetta. Kertakaikkisen kummallinen säätila.

Aamupäivällä jatkoimme tiistaista raivaustyötä samaisessa ryteikössä. Sanoin että rakkuloita ei enää lasketa, mutta tänään niitä tuli noin viitisentoista. Jalat ja käsivarret saivat vähän lisää naarmuja ja eilen illalla onnistuin lyömään oikean kyynärvarteni safariauton kylkeen kun juoksin pihalla sadetta pakoon autokatokseen, joten nyt käsivartta komistavat paitsi naarmut, myös hieno ja hel*etin kipeä mustelma. Ainakin näkyy ulkoisesti että töitä on tehty. Tosin punkkeja ei ole näkynyt vähään aikaan... ;)

Lounaaksi eiliset pizzanjämät ja lounaan jälkeen game drivea höystettynä elefanttilaumalla ja korvien piirtelyllä. Illan ohjelmassa jälleen ruuanlaittoa ja illallinen (spaghetti bolognese), biljardia, sekä maailmanhistorian pisin UNO-peli. Kahdeltatoista, pelattuamme lähes puolitoista tuntia samaa peliä, päätimme muuttaa sääntöjä niin että pelaaja saa lyödä pöytään kerralla kaikki samansuuruiset kortit. Peli jatkui kuitenkin vielä puolisen tuntia (yhteensä siis noin kaksi tuntia), emmekä jaksaneet enää sekoittaa korttipakkaa vaan ainoastaan käänsimme jo kertaalleen pelatut kortit ympäri ja nostelimme ne pöydältä samassa järjestyksessä. Minut laitettiin nostamaan kuusi korttia ja sain käteeni kuusi kutosta, jotka sitten hetken kuluttua olivat viimeiset korttini ja sain lyödä ne kaikki yhdellä kertaa pöytään.

Suunnittelemamme ratsastus rannalla tulee tapahtumaan sunnuntaina, eikä lauantaina kuten suunniteltiin, mutta Jacques lupasi ystävällisesti viedä meidät silti lauantaina kaupunkiin (sunnuntai on siis normaalisti Jacquesin vapaapäivä).


Perjantai / Päivä 27

Aamulla UNO-korttipakka löytyi sattumalta piilotettuna biljardihuoneen nurkkaan, penkin alle – Sarah oli päättänyt kätkeä kortit ettei eilinen pääsisi toistumaan.

Aamulla oli kovin tuulista, mutta taivas oli käytännössä täysin pilvetön ja sää melko lämmin. Jacques aloitti aamun käymällä läpi Game Countin teoriaa ja teorian jälkeen siirryimme käytäntöön, eli suoritimme Game Countin puiston itäpuolella. En tiedä selitinkö jo aiemmin, mutta Game Countin ideana on siis nimensä mukaan laskea puistossa olevien eläinten lukumäärä. Sen enempää teoriaa en aio selittää, se on sitten ihan oma ĺukunsa. Täällä käyttämämme tekniikka on nimeltään Road Strip Count, josta me oikeastaan suoritamme vain eläinten laskuosuuden. Istumme siis autossa, ajamme tiettyä reittiä pitkin muutaman tunnin ajan ja laskemme kaikki näkemämme eläimet, sekä tietysti kirjaamme tulokset ylös. Lopullinen tulos saadaan käyttämällä tiettyä matemaattista kaavaa, jossa huomioidaan alueen kasvillisuustyypit ja niiden prosenttuaalinen osuus puiston pinta-alasta, ajettu matka ja näkyvyys = miten suurelta pinta-alalta eläimet on laskettu, jne. Käytännössä suurissa puistoissa, kuten Krugerissa käytetään helikopteria tai lentokonetta, jossa laskijat istuvat. Tulosten luotettavuuden takia on suositeltavaa käyttää aina samoja laskijoita ja esimerkiksi Krugerissa samat vanhat herrat ovat toimineet laskijoina jo kymmeniä vuosia.

Aamupäivän aikana onnistuin saamaan aika vahvat rajat hihattomasta topistani, Sarah onnistui polttamaan oikein kunnolla jalkapöytiinsä kivat suorakaiteet (sandaalien takia). Itselläni oli jalassa Crocsit ja kokemuksesta tiesin että niiden kanssa saa auringossa jalkoihin kivoja ruskeita ympyröitä – potkaisin siis kengät kokonaan pois jalasta ja istuin autossa ilman kenkiä... Iltapäiväksi oli pakko lisätä kunnon kerros aurinkorasvaa ja vetää lippis päähän. Tuuli laantui ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Pakko myöntää että oli aika lämmin.

Lounaan jälkeen bongasimme leijonat päivälevolla ja elefanttilauman. Näimme elefantit jo melko kaukaa ja oletimme niiden tulevan läheiselle lammikolle kylpemään. Ajelimme paikalle odottamaan laumaa ja näimme ihan vierestä niiden telmimisen mudassa. Oli kieltämättä aika hienoa nähdä parinkymmenen elefantin lauma roiskimassa vettä ja mutaa ympäriinsä, poikasten leikkivän ja kierivän mudassa ja sen jälkeen koko lauman siirtyvän heittelemään hiekkaa päälleen.

Työläisinä olemme niin etuoikeutettuja turisteihin nähden – saamme yleensä istua katselemassa samoja eläimiä vaikka kaksi tuntia kerralla jos haluamme – heidän pitää antaa tilaa muille turisteille. (Me ajelemme siis pitkälti eri aikaan kuin mitä turisteja ajelutetaan.) Lisäksi löydämme eläimet lähes poikkeuksetta ennen heitä ja esimerkiksi elefanttien kanssa on usein käynyt niin, että me olemme saaneet hyvä aikaa katsella niitä ja ennen kuin muut rangerit turisteineen saapuvat paikalle, ovat elefantit painelleen piiloon ryteikköön.

Niinä iltoina kun laitamme itse ruuan kämpillä (eli arkisin yleensä muina iltoina paitsi keskiviikkoisin), syömme normaalisti puoli kahdeksalta. Alkuun kesti hetken tottua myöhäiseen illalliseen, sillä itse olen tottunut syömään huomattavasti aikaisemmin. (Tai no tietysti riippuen siitä, onko illalla treenejä...). Pääsääntöisesti kokkaamme jotain kanasta tai jauhelihasta, kokolihaa syömme kämpällä vain silloin jos ostamme sitä itse. Tänään jouduimme syömään jo aiemmin, sillä ajelimme illalla läheiselle kukkulalle katsomaan auringonlaskua. Käytännössä aurinko laskee täällä hyvinkin tarkalleen seitsemältä (19:12 oli kello tänään kun viimeinen sirppi hävisi kukkuloiden taa), kahdeksan aikaan on jo pimeää. Aamuisin jo ennen viittä on ihan valoisaa.

Yhteen huvittavaan asiaan olen törmännyt täällä muutaman kerran. Kuten olen aiemminkin maininnut, sijaitsee talomme ihan keskellä luonnospuistoa, , joten talomme ulkopuolella vilistää jatkuvasti eläimiä enemmän tai vähemmän. Me olemme etuoikeutettuja katselemaan niitä suoraan ikkunoista, pihalta tai ”puumajasta”, joka sijaitsee korkealla kämppämme viereisessä, valtavassa puussa. Olohuoneemme on kuin akvaario – isot, lähes seinän kokoiset ikkunat kolmeen suuntaan. Huvittavaa on siis se, kun istuu olohuoneessa lukemassa kirjaa (viinilasi kädessä) ja safariauto täynnä turisteja kameroineen ajaa talomme viereistä tietä pitkin. Jotenkin absurdia...

Jacques oli saanut kutsun mennä pelaamaan krikettiä huomenna, joten lähdemme jo ennen kahdeksaa käymään pikaisesti Port Alfredissa ja sieltä suhaamme jonnekin keskelle ei mitään krikettikentälle. Peli alkaa kymmeneltä ja riippuen siitä miten hyvin Jacquesin joukkue pelaa, kestää peli pitkälle iltapäivään, jopa yli viiteen. Mukaan omat eväät ja juomat, riittävästi aurinkorasvaa (toivottavasti ei sada tai myrskyä!), lippis ja iloinen mieli...

Ja huomenna sunnuntaina ratsastamaan. Luvassa on noin kolmen tunnin ratsastus rannalla, pysähdymme kai välissä syömään jotain pientä evästä, eli ihan koko kolmea tuntia ei istuta satulassa...

Yritän saada ladattua nyt edes pari valokuvaa teille näytille - kuten jo aiemmin mainitsin, kestää kuvien lataaminen aivan tolkuttoman kauan ja krikettipelin takia meillä on aikaa hengailla kaupungissa vain tunnin verran. Siinä ajassa pitää hoitaa paitsi blogin päivitys, myös ruoka- ja viiniostokset, posti- ja pankkiasiat, lehtiostokset kirjakaupasta, sekä käydä hakemassa jotain lounaaksi kelpaavaa mukaan pelikentän laidalle... Kentucky Fried Chicken ehkä...? ;)

Ensi perjantaina lähdemme todennäköisesti kahden päivän kanootti-/vaellusreissulle toiseen luonnonpuistoon, joten en todennäköisesti pääse päivittämään blogia viikon päästä...




Lauantai: uskomattoman upea saa, aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta eika tuulesta ole tietoakaan. Jo ennen kahdeksaa oli todella lammin, voi olla etta tulee kuumat oltavat krikettikentan laidalla... Huomenna talo taynna hummereita. ;)