Viikko 5

Lauantai / Päivä 28

Lähdimme aamulla varttia vaille kahdeksan kohti Port Alfredia. Blogin päivitys, parit sähköpostit, ruokaostokset ja yritys vaihtaa rahaa pankissa... Vierailin erikoisimmassa pankissa ikinä elämäni aikana. Pankin uloin ovi oli auki (tai siis kiinni, mutta ei lukossa) ja tästä ovesta pääsi eräänlaiseen lasiseen ”eteiseen” ja sisään sai mennä vain yksi henkilö kerrallaan. Kun suljet uloimman oven perässäsi, aukeaa sisempi, pankin tiloihin johtava ovi. Käytännössä et siis vain voi kävellä sisään, kuten Suomessa. Kyseinen pankki ei kuitenkaan vaihtanut rahaa, joten lähdin pääkadulle etsimään toista pankkia. Niitä löytyikin kaksi, mutta molempiin oli sen verran pitkät jonot (toisessa pankissa ihmiset jonottivat ulkona, koska ilmeisesti turvallisuussyistä pankkiin sisään päästetään vain sillä hetkellä palveltavat asiakkaat.), että tiukan aikataulun takia jätin rahanvaihdon sikseen.

KFC:stä take away –sapuskat ja hirveää rallia kohti Southwellia. Päivä oli todella kuuma, joku puhui 45 asteesta. Onneksi täkäläiset puut ovat täysin erilaisia kuin Suomalaiset – lyhyempi runko ja pitkät, tiheät oksistot, jotka jättävät suuren varjoisat alueet puun alle. Istuskelimme siis puun alla varjossa reilun neljän tunnin pituisen pelin ajan (2x50 overs).

Pelin jälkeen saimme kutsun kotijoukkueen pukuhuoneeseen 14 pelaajan sekaan... Wild Life in Africa – kaikkeen sitä päänsä työntää. Porukka yritti houkutella meitä myös mukaansa kaupunkiin jatkoille, mutta loppujen lopuksi selvisi että meno kylillä alkoi olla aika kuollutta (Alfrediin asti emme viitsineet lähteä) joten päädyimme ajelemaan takaisin kotiin.

Lähtö ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Meidän oli tarkoitus heittää eräs pelaajista kotiin, mutta kun olimme pakkautuneet autoon, ilmestyi yhtäkkiä kanssani etupenkille eräs toinen pelaaja, Chris (käytännössä siis yhtäkkiä huomasin istuvani yhden pelaajan sylissä), joka tajusi olevansa liian kännissä ajamaan oman autonsa kotiin. Selvittelyn jälkeen miehet päätyivät sellaiseen ratkaisuun, että toinen kyydissämme olevista pelaajista – joka ei ollut niin kännissä kuin Chris – ajaa Christin auton omille kämpilleen ja Chris jää sinne yöksi. Ongelma oli kuitenkin se, että hän ei osannut reittiä, joten meidän piti ajaa edellä. Perillä Chris oli sitä mieltä, että hän pystyykin ajamaan autonsa kotiin Kentoniin, joten hän lähti ajelemaan meidän perässämme Kentonia kohti... Miehen bensamittarin viisari oli jo lähtiessä alle E:n, että onnea vaan matkaan. Uskomatonta säätöä. Tai sitten vaan ihan normaalia Afrikkaa...

Sunnuntai / Päivä 29

Aamupäivällä lähdimme Kentoniin ratsastamaan. Tilalla oli ehkä parisenkymmentä hevosta pihalla tarhoissa ja tilan omistaja jakoi meille sopivat hevoset. Itse sain pienen ja pippurisen arabitamman, joka olisi vain tahtonut juosta koko ajan ja hyppelehti ympäriinsä. Toisaalta en itse pidä tylsistä hevosista ja olen sitä mieltä että hevosessa pitää olla vähän asennetta – en siis valita.

Reitti kulki ensin ruohikoita pitkin, luonnonpuiston laitaa (en olekaan ennen katsellut antilooppeja ratsastaessani...), mistä sitten poikkesimme metsikön läpi rannalle. Vaaleaa puuterihiekkaa silmän kantamattomiin ja delffiinejä hyppimässä melko lähellä rantaa.

Meitä oli ryhmässä meidän neljän lisäksi kolme tyttöä toisesta puistosta. Niin sanotusti kokeneita ratsastajia oli Sarah, minä ja yksi tyttö toisesta puistosta. Claire oli joskus istunut hevosen selässä, mutta ei varsinaisesti osannut ratsastaa, samoin kaksi muuta tyttöä, Mikael oli ainoa ensikertalainen. Käynti- ja ravipätkät sujuivat ongelmitta kaikilta, mutta laukkaamisen kanssa tuli vähän vaikeuksia kun hevoset olisivat halunneet päästä kilpasille. Saimme kuitenkin laukattua pari pätkää, kunnes yhden tytön hevonen kaatui ja tyttö tietysti putosi selästä. Hän ei onneksi satuttanut itseään ja nousi takaisin selkään, mutta ei halunnut enää laukata. Me kolme, jotka vielä halusimme vähän vauhtia, saimme luvan jäädä odottelemaan, antaa muille etumatkaa ja sitten laukata heidät kiinni. Painelimme mukavaa kiitolaukkaa vesi silmissä kun yhtäkkiä hevoseni katosi altani ja lensin ohjuksen tavoin naama edelle syvään hietikkoon. Pehmeä lasku, mutta hemmetti että oli hiekkaa ihan joka paikassa. Ongelmana oli se, että kova tuuli oli puhaltanut rannalle paksuja hiekkakasoja, joiden sisään oli jäänyt ilmataskuja. Kun hevonen sitten kovaa vauhtia osuu jalallaan tällaiseen taskuun, se kompastuu ja kaatuu.

Pysähdyimme nauttimaan sämpylälounaan ja käännyimme takaisin. Me kolme vielä kisailimme rannalla muutamaan otteeseen, hevoset olivat aina todella jännittyneitä kun pysähdyimme antaaksemme muulle ryhmälle etumatkaa ja lähtivät sitten kuin tykin suusta kilpailemaan keskenään. Pieni ponini oli kaikista nopein, niinkuin arabien kuuluukin olla. ;)

Koska starttasimme matkaan myöhässä, tulimme myös myöhässä takaisin ja kaikki kaupat olivat jo menneet kiinni, eli ei ruokaostoksia tänään. Kämpillä pesimme tyttöjen kanssa safariauton, laitoimme ruokaa, pelasimme biljardia ja sitä rataa...

Maanantai / Päivä 30

Käytimme aamupäivän lähinnä lintujen bongailuun ja tunnistukseen. Lounastauon aikana Jacques sai tiedon, että tyttö, jonka piti tulla viikon päästä maanantaina, tuleekin jo tänään. Kaiken lisäksi kukaan ei osannut kertoa tytön tarkkaa saapumisaikaa – hänen lentonsa oli laskeutunut PE:iin kahdeltatoista, mutta taksikyydistä ei ollut tarkkaa tietoa, hän saapuisi joskus yhden ja neljän välillä. Ajelimme siis lounaan jälkeen ympäriinsä puiston itäpuolella ja odotimme puhelua respasta. Alyia saapui lopulta puoli viiden aikaan ja ennen sitä ehdimme kuluttaa aikaamme istumalla autossa ja pelaamalla ”I spy with my little eye...” –peliä/leikkiä parin tunnin ajan. Kehittävää. Uuden tytön nimi on siis Alyia, hän on 18-vuotias ja kotoisin Sydneystä, Australiasta. Viikon päästä kun Sarah ja Claire lähtevät, tänne jäämme vain me kolme viimeiseksi kolmeksi viikoksi.

Tänään Kentonissa (siis tuossa varttitunnin ajomatkan päässä) oli ammuttu noin kolmekymppinen mies, paikallisen supermarketin omistajan poika. Mies oli mennyt pankkiin yhdentoista aikaan päivällä vaihtamaan rahaa ja kun hän oli tullut ulos pankista, hänet oli ryöstetty ja häntä oli ammuttu useita kertoja eri puolille vartaloa – hän kuoli ambulanssissa matkalla sairaalaan. Kukaan ei oikein käsitä miten tapauksella ei ole ketään silminnäkijöitä, sillä siihen aikaan päivästä liikkeellä on paljon ihmisiä. Lisäksi Kentonista pääsee pois vain kahta tietä – toinen tie kulkee sillan kautta ja siltä on nyt tietöiden vallassa ja käytännössä kaikki autot joutuvat pysähtymään päästäkseen tietyömaan ohi. Toinen tie tulee kohti Kariegaa ohittaen meidät. Lisäksi päästäkseen pois Kentonin keskustasta, täytyy ajaa poliisiaseman ohi joka tapauksessa...

Kenton on pieni kaupunki, noin 6000-7000 asukasta jos alueen slummi lasketaan mukaan. Kaupungissa käytännössä kaikki tuntevat toisensa ja tämä ampumavälikohtaus on ollut todella kuuma puheenaihe tänään (ja todennäköisesti tulee olemaan vielä pitkän aikaa...). Kaikki ovat varmoja, ettei ampuja/ampujat ole paikallisia, vaan jostain suuremmasta kaupungista ja he käyttävät hyväkseen ”pikkukaupunki-syndroomaa”, käytännössä sitä, että tällaisissa kyläpahasissa ihmiset ovat kovin tuuduttautuneita siihen turvallisuuden tunteeseen mikä tällaisissa paikoissa vallitsee. Täkäläinen musta väestö saattaa kyllä ryöstää ihmisiä, mutta heillä ei ole tapana tappaa ketään tai ylipäätään käyttää aseita – enemmän on kyse siitä että joku nappaa laukkusi ja juoksee pakoon tai murtautuu autoosi, tms.

Tiistai / Päivä 31

Aamulla aurinko paistoi todella lämpimästi jo ennen kahdeksaa. Käytimme aamupäivän puiden hakkaamiseen, mikä oli kuumassa ja kosteassa ilmassa oikeastaan todella tuskaista. Ensimmäistä kertaa istuuduimme kesken työskentelyn varjoon pitämään juomataukoa. Hikeä, rakkuloita, haavoja, hikeä, mustelmia, hikeä. Ei ole kylmä limppari ehkä koskaan maistunut niin hyvältä kuin miltä se tänään maistui kun menimme hotellin baariin juomaan limut työskentelyn päätteeksi. Kun palasimme kämpälle, näytti lämpömittari varjossa 32 astetta. Tuulta ei ollut lainkaan ja ilma oli myös melko kostea.

Lämpötila jatkoi nousujohteisena, joten Jacques päätti viedä meidät rannalle iltapäiväksi. Vaeltelimme Kentonin kuvankauniilla rannalla aina aiemmin mainitsemaani lahteen asti ja istahdimme kallioiden varjoon juomaan ja juttelemaan. Kun lähdimme rannalle, ei tuullut lainkaan ja varjossa oli 34 astetta. Rannalla oli kuitenkin niin tuulista, että Jacques mietti onko turvallista kiivetä korkeille kallioille. Merellä myrskysi ihan kunnolla, mutta lahti oli mukavan suojaisa, eivätkä valtavat vaahtopäiset aallot päässeet lahteen asti. Vaikka taivas vetäytyi pilveen ja kauempana näytti olevan myrsy tulossa, päätimme kuitenkin käydä uimassa. Vesi on viileää, mutta ei kuitenkaan liian kylmää uimiseen. Aallokko oli juuri sopiva uintiin, ei hulluja vaahtopäitä, mutta riittävän isoja aaltoja ”uintisurffaamiseen”. Paluumatkalla pelastimme rannalla haavoittuneena maanneen Cape Gannetin, joka oli loukannut siipensä. Lopulta lintu paineli mereen ja näytti olevan ihan ok. Päivän hyvä työ tehty. ;)

Paluumatkalla hoidimme ruoka- ja viiniostokset. Auton mittari näytti 17 astetta, mutta ulkona oli kuitenkin todella lämmintä ja kosteaa, suorastaan trooppista. Myös talossa sisällä oli todella lämmintä ja kosteaa, täällä ei harrasteta mitään ilmastointisysteemejä tämän tason asunnoissa... hikinen yö tulossa.

Keskiviikko / Päivä 32

Kuten arvelinkin, viime yö oli kuuma ja ennen kaikkea todella hiostava. Suurin ongelma oli kuitenkin se, että olimme iltapäivällä unohtaneet kylpyhuoneemme ikkunat auki ja valon kylpyhuoneeseen, joten kylpyhuone ja makuuhuoneemme oli aivan täynnä erilaisia lentäviä ötököitä. Heräsin yöllä muutamaan otteeseen siihen, kun jokin käveli naamallani tai käsivarrellani.

Aamulla keskiviikkoiseen tapaan koululle. Myöhästyimme jälleen jonkin verran, sillä kirahvit olivat päättäneet parkeerata keskelle tietä, eikä niillä ollut mitään aikomusta siirtyä sivuun. Odottelimme siis kymmenisen minuuttia vuoroamme käyttää tietä.

Paitsi yö, myös aamu oli järkyttävän kuuma. Jo puoli kahdeksan jälkeen, kun lähdimme liikkeelle, oli aivan tukahduttavan kuumaa ja kosteaa. Koululla ei yllättäen ole ilmastointia – ei siellä taida olla sähköjäkään – joten oli aika hiostavat kolme ja puoli tuntia... Ensi maanantaina meidän pitää mennä takaisin koululle, sillä joku Saksalainen julkkis on tulossa tänne kuvausryhmänsä kanssa jonkin tv-ohjelman tiimoilta ja hänen pitää istuttaa appelsiinipuita koulun pihaan. Meidän tehtävänämme tänään oli kaivaa (hiton kovaan maaperään) kuusi kuoppaa puuntaimia varten. Mikael ja Jacques ottivat kuoppien kaivuun hoitaakseen ja me tytöt hoidimme opetuksen luokassa.

Lounaan jälkeen ajelimme ympäriinsä näyttämässä Alyialle eläimiä ja ylipäätään tarkistamassa puiston tilaa. Näimme jälleen sarvikuonot ja leijonat ihan läheltä, sekä tietysti lukuisan joukon muita elukoita. Pienoisen tuulen takia ilma oli paljon siedettävämpi kuin aamulla, oikeastaan ihan täydellinen, ukkonen jyrähteli jossain kauempana. Lähtiessämme mittarissa oli 26 astetta varjossa, aamulla en valitettavasti tajunnut katsoa. Ylhäällä kukkulan huipulla oli huimat näkymät kun molemmin puolin puistoa näkyi kunnon myrskyrintamat ja meille paistoi aurinko.

Illalla jälleen Kentoniin pizzalle. Istuimme samassa pöydässä kahden Kariegan rangerin kanssa, oli todella mukava päästä kunnolla juttelemaan uusien ihmisten kanssa. Tai eivät he nyt ihan uusia tuttavuuksia olleet, muutama sananen on joskus tullut vaihdettua... Pizzapaikasta päädyimme jatkamaan iltaa erään Lexin kämpälle. Olohuoneen lattia toimi tiivistunnelmaisena tanssilattiana, oli huiman hauskaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa. Tapasimme siis myös joukon uusia ihmisiä. Täkäläiset ovat kaikki tähän asti olleen todella mukavaa ja rentoa väkeä.

Palasimme takaisin kämpille joskus puolen yön jälkeen ja Jacques armahti meitä puolella tunnilla, eli aamulla lähtö tapahtuu vasta kello 8:30.

Torstai /Päivä 33

Tänään käytimme sekä aamupäivän, että iltapäivän Game Driveen ja lintuprojektiin, sillä tänään oli Sarahin ja Clairen viimeinen ”työpäivä”. Huomenna aamulla lähdemme kanoottireissulle ja tytöt lähtevät maanantaina. Päivän saalis jäi normaalin rajoihin, suurin löytö oli pienen pieni ja nopea kilpikonna, joka juoksenteli tien vierellä. Näimme myös yhden urosleijonan makoilemassa ruohikolla, muut leijonat pysyttelivät piiloissaan.

Antiloopeilla alkaa nyt olla poikimisen aika käsillä. Eilen näimme muutaman päivän ikäisen impalavauvan ja tänään puoli yhdeksän aikaan näimme blesbuck-vauvan, joka oli syntynyt vain paria tuntia aiemmin. Jacques sanoi että näinä viimeisinä viikkoina tulemme näkemään paljon antilooppivauvoja ja iltaisin voimme kuunnella sakaalien huutoa pitkin kukkuloita – niillä kun on nyt helppoa ruokaa enemmän kuin koskaan.

Aamu oli pilvinen, ei kovin kylmä, mutta ei lämminkään. Päivää kohti ilma lämpeni ja pilvet vähenivät niin että aurinko pääsi välillä paistamaan oikein kunnolla. Kuten jo moneen kertaan olen maininnut, vaihtelevat säät täällä ihan laidasta laitaan – jopa saman päivä aikana. Sääennusteisiin ei voi luottaa läheskään yhtä hyvin kuin Suomessa ja lisäksi sateen todennäköisyys ilmoitetaan prosentteina – ”sadetta luvassa 40%:n todennäköisyydellä”. No helvetti, ihan sama kuin sanoisivat että huomenna saattaa sataa tai saattaa olla satamatta. Aloitan jokaisen aamun pitkälti katsomalla ulos ikkunasta, mutta sekään ei kerro kaikkea. Pilvinen, tuulinen ja kylmä aamu saattaa kääntyä katastrofaalisen kuumaksi päiväksi tai aurinkoinen ja lämmin aamu ukkosmyrskyksi. Käytännössä pukeudun ulos lähtiessäni sen hetkisen säätilan mukaan ja nappaan matkaan pitkähihaisen paidan tai sadetakin.

Illalla menimme hotellin ravintolaan syömään. Loistavaa – ei kokkausta, ei tiskausta ja kaiken lisäksi hyvää ruokaa ja loistavat jälkiruuat. Namii! Jatkoimme iltaa vielä Night Drivella (”yösafari”), jonka aloitimme puisto itäpuolelta. Näimme virtahevot laiduntamassa ruohikolla, Jacques sanoi etteivät ne yleensä päästä niin lähelle kuin mitä meillä oli etäisyyttä. Virtahevot itse asiassa tappavat eniten ihmisiä Afrikassa. Ne eivät ole perusluonteeltaan kovin hyökkääviä ja jahtaavat ihmisiä vain harvoin, mutta jos joudut tahallasi tai vahingossa virtahevon ja veden (joen) väliin niin ne juoksevat sinusta yli tai tekevät sinusta jauhelihaa valtavine hampaineen. Virtahevolle vesi on turvapaikka ja ne maalla ne kokevat helposti olonsa uhatuksi. Ne viettävätkin kaikki päivät vedessä, nousevat hämärän tultua syömään ja palaavat aamulla takaisin veteen. Niillä ei juurikaan ole luontaisia vihollisia, koska ne liikkuvat öiseen aikaan (vedessä krokotiilit väistävät niitä), mutta jos ne sattuvat törmäämään elefanttiin tai sarvikuonoon, ne ottavat kyllä yhteen.

Itäpuolelta siirryimme vielä lyhyeksi aikaa ajelemaan länsipuolelle ja näimme hyeenan, mikä on aika uskomatonta. Koko puistossa on jäljellä kaksi hyeenaa (loppuvuodesta on todennäköisesti tulossa viisi lisää), eikä kenelläkään ole niistä mitään näköhavaintoa lähes puoleen vuoteen. Kukaan ei edes tiennyt, ovatko ne enää lainkaan elossa. Hotellivieraita ei koskaan tuoda night drivelle puiston länsipuolelle, ilmeisesti turvallisuussyistä. Olemme siis tässäkin suhteessa etuoikeutettuja, sillä tämä oli jo toinen yösafarimme tällä puolen puistoa.

Kun lopulta pääsimme takaisin kämpille, olivat kaikki ihan kuoleman väsyneitä. Jacques istui keittiön pöydän laidalla toinen silmä kiinni, toinen puoliksi auki ja me viisi istuimme vieressä ruokapöydän ääressä ja tuijotimme eteemme mitään näkemättä:

J: so we need to leave at 8 tomorrow morning

We: ok

J: just make sure you got all your stuff with you

We: ok

*pitkä hiljaisuus, tuijotamme edelleen eteemme, jacquesin toinen silmä on edelleen kiinni*

We: that’s all?

J: yep

*jälleen pitkä hiljaisuus*

J: hmm, i’m heading down

We: hmm

*Jacques lähtee hitaasti löntystämään kämpilleen. Me tuijotamme eteemme mitään näkemättä.*

Tilannekomiikka on jotain, mitä tästä paikasta ei puutu. Valitettavasti vitsit ovat sellaisia, joita en oikein pysty kanssanne jakamaan – naurusta ei kuitenkaan yleensä ole pulaa...

Perjantai / Päivä 34

Aamulla starttasimme pihasta kahdeksalta suuntanamme Port Alfred. Luulin että käymme vain tekemässä kanoottiretken ruokaostokset PA:ssa, mutta Jacques antoikin meille pari tuntia aikaa käyttää nettiä ja tehdä ostoksia. Eli sähköpostit, naamakirjan päivitys, muutama sananen blogiin, kanottireissun eväät ja KFC:sta lounaaksi mukaan chicken popseja.

Aloitimme melomisen meren rannalta – tai siis täällä on paljon sellaisa paikkoja, joissa joki laskee mereen, mutta itse asiassa joki ei ulotu mereen asti, vaan joen loppupaikan ja meren väliin jää muutaman kymmenen metrin levyinen kaistale rantaa. Jostain syystä jokien vesi on myös erittäin suolaista, käytännössä ihan yhtä suolaista kuin meressä.

Joki alkoi erittäin leveänä, mutta kapeni reilun kilometrin jälkeen. Ensimmäiset viitisen kilometriä olivat kosteikkoa, näimme joen varrella jonkin verran lehmiä ja paljon lintuja - African Fish Eagleja, Kuningaskalastajia, sekä muita vesilintuja. Lähtiessämme meitä varoitettiin käärmeistä – maidän tuli varoa käärmeitä ennen kaikkea kävellessämme perillä luonnonpuistossa, mutta alueella liikkuu myös eräs käärmelaji, Puff Adder, joka ei pidä vedestä, joten jos se joutuu veden varaan, se todennäköisesti yrittää kavuta kanoottiimme. Emme nähneet joessa käärmeitä, mutta sen sijaan isot kalat pomppivat koko ajan kanoottiemme ympärillä ja itse asiassa yksi kala onnistui hyppäämään Mikaelin kanoottiin sisälle.

Alkumatkasta oli todella kova vastatuuli, joka heitteli kanoottejamme vähän miten sattui. Kun pääsimme pidemälle ja joki kapeni, myös tuuli laantui. Muutoin sää oli aurinkoinen ja lämmin. Pysähdyimme kuuden kilometrin jälkeen syömään pikaisen lounaan. Kokonaisuudessaan saimme kulutettua kolme tuntia kymmenen kilometrin melomiseen, emme siis edenneet päätähuimaavaa vauhtia. Perillä vedimme kanootit rantaan ja jatkoimme matkaa jalan. Majapaikkaamme oli matkaa reilut pari kilometriä halki luonnonpuiston. Matkalla näimme erilaisia antilooppeja, pahkasikoja (myös vauvapahkasikoja!) ja isohkon kilpikonnan.

Majapaikkamme oli todella viehättävä, kaksi kahdentoista hengen ”majaa”, ”keittiö”, suihkut ja vessat sivummalla, sekä terassi, josta oli näköala alas purolle. Keittiössä ja nukkumatiloissa oli katto, keittiössä seinät reilun metrin korkeudelle ja yläosa avoin, makuutiloissa oli seinät kattoon asti. Tai no seinät ja seinät, siis jonkin erittäin ohuen puun rungoista tai oksista tehdyt, joten käytännössä runkojen välistä näki ulos. Tarkoitus on kai pitkälti pitää sade ja enin tuuli ulkopuolella. Suihku oli aivan ihana – seinät samalla tavalla kyhätyt kuin makuutiloissa, ei kattoa. Kertakaikkiaan todella mukava paikka. Ja voitte vain kuvitella kaikki ne luonnon äänet. Ensimmäinen tehtävämme perillä oli tutkia makuutilojen patjojen aluset käärmeiden varalta.

Illalla kokkasimme pihvejä ja perunoita nuotiolla ja pelasimme UNO:a kynttilänvalossa. Voin kertoa että pimeässä on uskomattoman hankalaa erottaa siniset ja vihreät kortit toisistaan. Pimeän tultua luonnon äänimaailma muuttui ja jouduimme pähkäilemään onko lähistöllä kiljuva eläin sakaali vai jokin petolintu.

Vetäydyimme nukkumatiloihin jo puoli yhdeksän jälkeen. Pujahdin makuupussiini ja suljin sen mahdollisimman tiiviisti - ajatus siitä että heräisin keskellä yötä siihen kun käärme luikertelisi hakemaan lämpöä makuupussistani ei tuntunut kovin viehättävältä.

Lauantai / Päivä 35

Kuten jo aiemmin mainitsin, ovat luonnon äänet täällä jotain aivan uskomatonta. Tällaisessa paikassa (majassa keskellä ei mitään) niiden olemassaolo korostuu entisestään kun ei ole seiniä ympärillä vaimentantamassa niitä. Hikisen yön jälkeen (kuten sanoin, halusin nukkua makuupussissani yksin) päätin ottaa aamulla virkistävän suihkun. Jääkylmää vettä, lintujen laulua, sirkkojen siritystä niin kovaa että kirjaimellisesti korviin sattui, sekä upea aamuaurinko, mieletöntä!

Epämääräisen aamupalan (shipsejä, suklaata, banaania...) jälkeen pakkasimme kamat, heitimme reput selkään ja lähdimme paikoimaan jokea kohti. Sää oli todella aurinkoinen ja lämmin, eli riittävästi aurinkorasvaa pintaan, vesipullo ja kamera hollille ja menoksi. Paluumatkalla bongasin jonkin tumman käärmeen pensaikossa. Se oli ilmeisesti ollut ryöstömatkalla jonkin linnun pesässä, sillä nyt lintu yritti hätistellä käärmettä kauemmas. Itse pidän käärmeistä, mutta täällä pitää ottaa huomioon se, että iso osa käärmeistä on tappavan myrkyllisiä. Toisin kuin Suomessa, täällä ei kannata mennä kovin lähelle tutkimaan maassa tai puussa luikertelevaa matelijaa, vaan pikemminkin suunnata kulkunsa vastakkaiseen suuntaan.

Rannassa pakkauduimme kanootteihin, soitimme Jacquesille kertoaksemme ”arvioidun laskeutumisajan” ja aloitimme urakkamme. Alkumatka sujui mukavasti, tuulta ei ollut juuri lainkaan ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Bongailimme lintuja ja väistelimme kaloja jotka hyökkäilivät kimppuumme. Melottuamme ehkä viitisen kilometria tuuli yltyi ja viimeiset pari kilometriä olivat aika tuskaista. Käsivarret olivat ihan hapoilla, mutta et voinut lopettaa melomista hetkeksikään koska kanootti alkoi välittömästi lipua taakse päin.

Jacques odotteli meitä rannalla ja päätti heittää minut jokeen vaatteet päällä. Alyia ja Mikael seurasivat perässä ihan omaehtoisesti. Uimme jonkin aikaa mukavan lämpöisessä vedessä ja siirryimme sitten kuivattelemaan rannalle.

Palasimme kämpille Port Alfredin kautta, kävimme Ocean Basketissa syömässä (alkuun sushia ja pääruuaksi kalaa) ja hoidimme sen jälkeen pikaisesti ruokaostokset.

Illalla pakkauduimme autoon ja ajoimme Kentoniin istumaan iltaa. Baarissa oli joitakin pelaajia viikon takaisesta krikettimatsista, mutta tapasimme myös monia uusia tyyppejä. Kaiken kaikkiaan onnistunut ilta, lisää näitä.

Sunnuntai / Päivä 36

Normi sunnuntai. Biljardia, syömistä, päiväunia... Illalla järjestettiin braai Sarahin ja Clairen viimeisen illan kunniaksi. Perunamuusia ja salaattia, sekä lihat nuotiolle. Alunperin oli tarkoitus syödä sisällä, mutta elefantit ilmestyivät talomme lähelle kun olimme grillamassa lihoja, joten päätimme syödä ulkona. Ei tule turhan usein katseltua elenfantteja illallispöydästä.

Vähän ennen yhdeksää pakkauduimme sohville katsomaan elokuvaa ja leffan jälkeen unille. Luulen etten ehtinyt päätäni tyynylle laskea kun olin jo unessa.