Viikko 6

Maanantai / Päivä 37

Aamu valkeni harmaana ja totesin että on aika ottaa sadetakki mukaan, vaikka vielä ei satanutkaan. Aloitimme päivän työt viemällä roskat keräyspisteeseen puiston itäpuolelle. Roskapusseja pakatessamme bongasimme valtavan hämähäkin säkkien seasta. Ongelmana oli se, että kyseinen hämähäkkilaji on myrkyllinen (ei vaarallisen myrkyllinen, mutta et halua sen purevan sinua...), joten sen saaminen pois roskapussien seasta oli asteen verran haasteellista.

Roskatoimituksen jälkeen lähdimme metsästämään elefantteja. Jacques oli nähnyt lauman eräällä rinteellä kun ajelimme itään päin, mutta nyt norsuja ei näkynyt missään. Reilun tunnin ajelun jälkeen paikallistimme lauman eräältä rinteeltä ja parkkeerasimme auton alas laaksoon, minne Jacques oletti eläinten olevan tulossa. Katselimme elefanttein tuhovimmaa kun ne surutta kaatoivat puita vastapäisellä rinteellä. Ovathan ne isoja eläimiä, mutta silti on jotenkin käsittämätöntä, miten ne raivaavat kaiken tieltään, tallovat pensaat ja puskevat puut nurin. Jacques kertoi, että paitsi elefantit, ennen kaikkea sarvikuonot ovat kovia säästämään energiaansa – kun ne kulkevat alamäkeen, niillä on tapana juosta, koska niiden massalla se on helpompaa kuin yrittää kulkea hiljakseen askel kerrallaan. Tämän takia odottelimme elefantteja alhaalla, emmekä ajaneet tietä pitkin ylös niitä vastaan Aliya kysyikin että mitäs sitten jos satut ajamaan ylämäkeen ja lauma sarvikuonoja tai elefantteja tulee juosten vastaan. ”No kyllä ne yleensä parhaansa mukaan yrittävät kiertää ajoneuvon, mutta voit kuvitella että neljää tai viittä tonnia juoksevaa massaa ei ole kovin helppo pysäyttää...”.

Lähdimme siis liikkeelle kahdeksan aikaan ja jo ennen yhdeksää alkoi tihuttaa vettä. Jossain vaiheessa sade lakkasi, mutta alkoi sitten uudestaan entistä kovempana, ei varsinaisesti rankkasateena, mutta tiheänä sumuna, joka kyllä kostutti tehokkaasti.

Aamulla pelastimme myös sähköaitaan kävelleen kilpikonnan, niitä kuolee valitettavasti aina silloin tällöin kun ne yrittävät alittaa aitaa ja jäävät kiinni sähkövirtaan. 13 000 volttia on vähän liikaa isollekin kilpikonnalle...

Sade jatkui vielä lounaan jälkeen kun Jacques tuli hakemaan meitä. Olimme joka tapauksessa menossa koululle iltapäivällä ja ennen sinne lähtöä meillä olisi aikaa vain vajaa tunti. Sateen takia Jacques katsoi hyödyttömäksi lähteä vain ajelemaan ympäriinsä, joten istuimme sen ajan olohuoneessa jauhamassa pa*kaa. Alyia ja minä olimme todella väsyneitä ja nuokuimme sohvalla, mihin Jacques totesi että jopa ruumishuoneella on elävämpää menoa. Kiitos siitä.

Puoli kahden aikaan lähdimme painelemaan puiston itäpuolelle vaihtamaan autoa ja selvittämään mistä koko hommassa oikein on kyse. Siis joku iso ryhmä Saksalaisia on kuvaamassa jotain tv-ohjelmaa täällä, ilmeisesti kyse on jostain seíkkailukisa-tyyppisestä ohjelmasta. Kaivoimme siis viime keskiviikkona koulun pihaan valmiiksi kuusi monttua appelsiinipuita varten. Nyt nappasimme mukaamme puiden taimet, lisäravinnesäkit (tai jotain?) ja lapiot.

äärimmäisen huvittavaa seistä pienen ja alkeellisen farmikoulun pihalla, ympärillä tummaihoisia lapsia resuisissa koulupuvuissaan kun pihaan ajoi 12 uutta, valkoista ajoneuvoa jonossa. Ryhmän jäsenet tuntuivat olevan kovasti innoissaan paikallisesta menosta ja kyselivät meiltä mitä me teemme lapsien kanssa tai mitä me teemme luonnonpuistossa conservation-projektin parissa. Ryhmän jäsenet istuttivat puut, koulun opettajat ja oppilaat lauloivat ja tanssivat ryhmälle ja heitä kierrätettiin koulun alueella rehtorin selostaessa koulun tiloja, historiaa ja nykyistä toimintaa.

Kukaan meistä ei oikein tiennyt, mikä meidän roolimme paikan päällä on, Jacques ohjeisti meitä vain kulkemaan oppilaiden seassa ja olemaan valmiina vastaamaan saksalaisten kysymyksiin, jos heillä sellaisia on. Niin ja meidän piti edes yrittää näyttää eläviltä. ;)

Huvittavinta kaikessa oli se, että ryhmän ”keulahahmo”, joku nouseva tähti Saksassa (näyttelijä käsittääkseni), ei astunut jalallaankaan koulun takapihalle, minne puut istutettiin. Koko muu ryhmä pyöri siellä innoissaan lapiot ja kastelukannut käsissä, mutta ladya ei näkynyt missään. Kun menimme Alyian kanssa täyttämään vesikanistereita, näimme naisen seisovan yhtävättärensä kanssa koulun seinustalla autojen lähettyvillä – kaukana kaikista muista. He kyllä tervehtivät meitä ystävällisesti, mutta siihen pitkälti jäi hänen osuutensa ohjelman tästä osasta.

Puiden istutuksen jälkeen yksi ryhmän jäsenistä haki autosta jalkapallon saaden aikaan hirveän metelin ja lauman sekopäisenä juoksevia poikia. Lähes kaikki kuvausryhmän miehet ja Jacques siirtyivät kentälle potkimaan palloa, minä ja Alyia jäimme viettämään aikaa tyttöjen kanssa. Ensin he opettivat meille paikallisia ”taputuspelejä” - miksikä niitä kutsutaan?! Pitää taputtaa kaverin kanssa oikealla tavalla oikeassa rytmissä samalla kun lauletaan jotain lorua... no ihan sama, niitä kuitenkin. Ihan hullua, tummilla ihmisillä täällä on aivan käsittämätön rytmitaju, eikä xhosan kieli helpottanut asiaa yhtään. Aikamme taputeltuamme siirryimme pelaamaan ”catch and drop” (tms?) - nimistä peliä, jossa yritettiin osua tennispallolla vastakkaisen joukkueen pelaajiin. Lopulta kuvausryhmän naiset liittyivät seuraamme ja pelasimme netballia (suomeksi?). Kaiken kaikkiaan tuli lämmin ja oli kivaa.

Päädyimme takaisin kämpille vasta kuuden aikaan väsyneinä ja nälkäkuoleman partaalla. Kokkailua, ruokailua ja leffa.

Tiistai / Päivä 38

Aamulla kitkemään puiden taimia itäpuolelta. Työskennellessä pari tuntia hujahti ihan huomaamatta – kämmeneni eivät kyllä ole samaa mieltä... Työskentelimme käytännnössä ihan respan vieressä, tien varressa ja ohi ajavia hotellivieraita tuntui kovasti ihmetyttävän miksi kyykimme pensaikoissa.

Jatkoimme matkaa ajatuksella ”jos vaikka sattuisimme löytämään elefantit” – siispä takaisin länsipuolelle. Löysimme melko pian jälkiä ja lähdimme seuraamaan niitä. Rupattelimme niitä näitä kun yhtäkkiä kaksi elefanttia melkein juoksi päin autoamme mutkan takaa. Pakki päälle ja tilaa eläimille. Ajoimme tien sivuun ja katselimme kun lauma hiljalleen tallusti ohitsemme. Pikkuelefantit osoittavat toisinaan mielenkiintoa autoamme kohtaan ja tänäänkin yksi tuli heiluttelemaan kärsääntä autoa kohti ihan muutaman kymmenen sentin päähän. Isot elefantit eivät juuri tunnu huomaavan meitä, joskus ne saattavat tuijotella hetkisen, mutta pääasiassa ne keskittyvät syömiseen ja tarvittaessa vähän tuuppivat autoa jos tulee ahdasta.

Iltapäivällä törmäsimme jälleen elefantteihin. Tällä kertaa itse asiassa onnistuimme saamaan itsemme vähän pinteeseen näiden jättiläisten kanssa. Ajoimme offroadia, käytännössä olimme keskellä pensaikkoa ja elefanttilauma ohitti meidät hiljalleen molemmin puolin safariautoa. Kaksi urosta päätti aloittaa ”leikkitappelun” ajoneuvomme takana, mistä Jacques ei oikein tykännyt – niillä kun on tapana olla huomaamatta yhtään mitään silloin kun ne tappelevat ja elefantti istumassa konepellillä tai ylipäätään puskemassa autoa ei kuulosta kovin hyvältä. Ongelmana oli se, että emme voineet ajaa pois tilanteesta, sillä matriarkka, lauman johtava (ja suurin) naaras, seisoi suoraan ajoneuvomme edessä tukkien tien. Siinä sitten odoteltiin hetkinen kunnes koko lauma oli ottanut vähän etäisyyttä ja pääsimme jatkamaan matkaamme.

Seuraava bongaus oli iso urosleijona, joka söi pahkasikaa pensaan alla. Pääsimme jälleen kerran ihan muutaman metrin päähän – kun vain voisin jakaa kanssanne leijonan kidassa murskautuvien possun kylkiluiden äänen. Aliyan kävi kovasti sääliksi possua, jonka takia saimme jälleen kerran mehukkaan ja huumorilla höystetyn keskustelun aikaiseksi. Ylipäätään täällä on meininki vähän sitä, että istutaan rennosti autossa leijonien, sarvikuonojen tai elefanttien ympäröimänä, heitetään huulta ja pilkataan toisiamme minkä ehditään. Tai lähinnä se on Jacques, joka pilkkaa meitä tyttöjä, nykyään lähinnä Aliyaa, koska minä olen oppinut olemaan kysymättä tyhmiä kysymyksiä. ;)

Jacques on todella sarkastinen persoona, jolla on aina takataskussa valmiina joku nokkela vastaus jokaiseen kysymykseen. Esimerkiksi kun Aliya ensimmäisenä päivänään täällä näki sarvikuonot itäpuolella (kaksi aikuista ja poikanen) ja kysyi että onko tuo pieni poikanen, vastasi Jacques ilme värähtämättä: ”ei kun se on kääpiö”. Uusien ihmisten kanssa on aina hauska katsoa kuinka pitkälle Jacques voi vitsailunsa viedä. Claire esimerkiksi jäi tosissaan miettimään kerran, kun ajelimme länsipuolella iltapäivällä kahden aikaan, emmekä nähneet yhtäkään eläintä lähes puoleen tuntiin – Jacques ilmoitti Sarahille ja Clairelle että ”Niin tosiaan kello ei ole vielä kolmea, kaikki eläimet on vielä häkeissään ja ne vapautetaan kolmelta kun hotellivieraat tuodaan Game Drivelle...” . Hilarious.

Kaiken kaikkiaan se, miten me näemme ja koemme eläimet, poikkeaa merkittävästi turistien kokemuksista. Olennaisin ero on se, että meillä on aikaa ja oikeus seistä paikallamme vaikka kaksi tuntia katsomassa eläimiä jos haluamme. Rangereiden pitää antaa tilaa toisilleen, jotta jokainen autolastillinen pääsee näkemään puiston tähdet. Toisekseen me olemme yleensä aina se ryhmä, joka bongaa eläimet ensimmäisinä ja hyvin usein on käynyt niin että me olemme saattaneet seurata elefanttilaumaa tunnin ajan, kunnes ne ovat painelleet pensaisiin niin että kukaan muu ei niitä enää näe. Tietysti meidän velvollisuutemme on antaa tilaa rangereille vieraineen, mutta olemme pääasiallisesti liikkeellä eri aikaan, joten tähän tilanteeseen törmäämme vain harvoin. Hotellivieraat viipyvät keskimäärin kolme päivää puistossa ja sinä aikana he käyvät kuudella Game Drivella, joista kukin kestää kolmisen tuntia. Me vietämme puistossa noin 6-8 tuntia joka arkipäivä ja näemme samat leijonat, elefantit ja sarvikuonot useamman kerran joka viikko ja esimerkiksi elefanttien kanssa tehtävänämme on yrittää identifioida eläimet – pääsemme siis paljon lähemmäs eläinten ”persoonallisuutta” ja opimme tuntemaan ne paremmin kuin turistit.

Illalla normisetti: ruuanlaittoa, biljardia ja tiistai-iltaiseen tapaan huomisen koulupäivän oppituntien sisällön suunnittelua. Teimme esimerkiksi tehtävän, jossa kirjoitamme taululle lauseita, joista puuttuu sana tai kaksi. Puuttuvat sanat listaamme myös taululle, jotta oppilaat eivät voi keksiä aukkojen tilalle ihan mitä vain. Saimmekin suunnattoman suurta hupia kun sekoittelimme sanoja ja kokeilimme laittaa niitä väärille paikoille, jolloin lauseista tuli tietenkin aivan älyttömiä. ”In the morning I brush my orange.” ”The ostrich is the largest bread in the world.” ”Cars need raincoat and teeth to move.” Saa nähdä miten pihalla oppilaat ovat huomenna koulussa...

Niin ja päivän sää; pilvinen ja ajoittain aavistuksen verran tihkusateinen.

Keskiviikko / Päivä 39

Aamulla kurkistus verhon raosta paljasti jälleen harmaan taivaan. Päivällä saimme jälleen tihkusatetta, muuten sää oli ihan ok, ei kovin kylmä.

Aamulla meidän piti mennä hotellin ravintolalle selittämään saksalaiselle kuvausryhmälle, mitä me käytännössä teemme koululla tai mistä koko vapaaehtoistyö-ohjelmassa on kyse. Tai siis Jacquesin piti mennä selittämään, meidän piti vain edustaa taustalla ja jälleen yrittää näyttää eläviltä. Älyttömintä kaikessa oli se, että ryhmä olisi aivan hyvin voinut esittää kysymyksensä maanantaina koululla, eikä pyytää meitä erikseen pitämään jotain puhetta. Osa porukasta kyselikin meiltä koululla kysymyksiä liittyen meidän panokseemme koulun suhteen ja conservation-projektiin ylipäätään, mutta koska kaikki eivät olleet kuuntelemassa vastauksiamme, piti meidän raahautua aamulla seitsemältä aamupalapaikalle.

Jacques oli selkeästi ilmoittanut, että meidän pitää lähteä viimeistään kahdeksalta ja ryhmä oli kuulemma lähdössä lentokentälle puoli yhdeksältä. Käytännössä odottelimme ensin koko ryhmää saapuvaksi ja kun kaikki muut olivat paikalla, puuttui vielä ryhmän päätähti ja kello oli jo pitkälti yli kahdeksan. Jacques pääsi aloittamaan puheensa joskus puoli yhdeksän jälkeen ja lähdimme paikalta yhdeksän jälkeen. Auton vaihto ja rallia koululle.

Ehdimme käytännössä olla koululla vain pari tuntia, sillä oppilailla oli jotain ohjelmaa iltapäivällä, emmekä siis voineet pidentää päivää lounaan jälkeiseen aikaan.

Iltapäivällä löysimme leijonanpennut tuijottamassa seepralaumaa. Valitettavasti ne urpot eivät olleet tajunneet pysyä kunnolla piilossa, joten koko lauma seeproja seisoi vastakkaisella rinteellä ja tuijotti suoraan leijonia kohti. Lopulta pennut löntystelivät kyllästyneen oloisena tiehensä. Seurasimme niitä ja löysimme koko lauman (toista aikuista urosta lukuunottamatta) makoilemassa tien vieressä. Oli hauska seurata kuinka ne tervehtivät toisiaan kun pennut tulivat paikalle, puskemista, murinaa, hampaita ja pusuja. Leijonat ovat aktiivisia vain nelisen tuntia vuorokaudesta ja sen kyllä huomaa – pääsääntöisesti kun näemme ne, ne vain makaavat raatoina pitkin pituuttaan, usein selällään tassut taivasta kohti.

Illalla jälleen pizzalle, tänään oli viimeinen ”half price pizza”-keskiviikko, ensi viikolla joudutaan maksamaan kaksinkertainen hinta. Kämpillä jatkoimme vielä korttipelien ja viinin merkeissä jonnekin puoleen yöhön tai vähän yli, Jacques oli armollisella tuulella ja sanoi että lähdemme aamulla vasta yhdeksältä.

Torstai / Päivä 40

Jälleen pilvinen ja harmaa päivä. Koko viikko on ollut samanlaista ja luultavasti tulee olemaan viikon loppuun asti. Toivottavasti kaksi jäljellä olevaa viikkoa tulee olemaan kunnolla kesäisiä, ennen kuin joudumme palaamaan kylmään, pimeään ja märkään Suomeen...

Suunnittelimme käyttävämme viimeiset kolme lauantaita yhden tylsästi Port Alfredissa, Yhden Grahamstownissa ja yhden Addo Elephant Parkissa. Tämän viikon lauantaina suuntana on Port Alfred.

Aamulla aloitimme Game Countilla länsipuolella. Aikaa kului parisen tuntia, jonka lisäksi bongasimme leijonat makaamassa täsmälleen samassa paikassa kuin eilen. Nyt kumpikaan aikuisista uroksista ei ollut paikalla, ainoastaan naaraat ja pennut. Odottelimme josko ne viitsisivät yhtään aktivoitua, mutta ne vaivautuivat liikkumaan vain joitakin metrejä ja kävivät sitten takaisin pitkäkseen.

Bongasimme myös sarvikuonot, jotka ohittivat automme kosketusetäisyydeltä. Lisäksi haikarat ovat haapuneet. Ne tulevat pohjoisesta tänne viettämään kesälomaa ja pesimään. Tänään oli ensimmäinen päivä kun näimme ne ja niitä oli paljon. Myös antilooppivauvoja alkaa näkyä paljon. Tänään näimme vain impalavauvoja, toivottavasti saamme jatkossa ihailla myös muita – tosin elandivauvoja ja kirahvivauvoja olemme jo nähneet, sekä yhden blesbuckvauvan ja yhden bontebokvauvan, jonka näimme aidan yli naapuripuistossa. Tämä alue ei ole luontaista elinympäristöä bontebokeille, eikä ihmisten siis pitäisi hankkia niitä puistoihinsa. Toinen luonnoton bongaus olivat tsessebet, jotka näimme erään toisen luonnonpuiston alueella keskiviikkona matkalla koululle. Ja kyllä, täällä voit siis bongata mitä vain eläimiä ajaessasi yleistä tietä pitkin – esimerkiksi toinen isoista urosleijonistamme makasi muutama viikko sitten rinteellä aivan tien vieressä (sähköaita välissä tietysti). Jacques kertoi näiden tilanteiden aiheuttavan toisinaan ongelmia kun ihmiset äkisti pysähtyvät keskelle kaistaa tuijottamaan eläimiä ja joku tulee perässä 120km/h nopeudella...

Iltapäivällä palasimme takaisin leijonien luo. Ne eivät ole syöneet kunnolla pariin päivään ja odottelimme josko ne viitsisivät aktivoitua ja lähteä saalistamaan. Leijonia seuratessamme tuli paikalle pari muuta rangeria, jotka olivat yrittäneet löytää leijonia ja elefantteja satelliittipaikannuksen avulla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ilmoitimme siis leijonien sijainnin ja he pyysivät josko viitsisimme yrittää löytää myös elefantit. Jacques oli sitä mieltä että käydään äkkiä etsimässä elefantit ja palataan sitten seuraamaan leijonia. Tämä oli siis periaatteessa vain vitsi, sillä eläimiä ei noin vain löydetä - monesti olemme etsineet 21 jättikokoista elefanttia usean tunnin ajan tuloksetta. Nyt kuitenkin ehdimme ajella vain reilun kymmenisen minuttia kun lauma käytännössä juoksi meitä vastaan tiellä. Tervehdimme fantteja, ilmoitimme niiden sijainnin rangereille ja lähdimme suunnistamaan takaisin. Paluumatkamme aikana leijonien luokse jäänyt rangeri pyysi Jacquesia ajamaan paikalle melko lailla välittömästi, sillä leijonalauma oli käynyt makaamaan aivan kiinni hänen autoonsa, eikä hän päässyt pois paikalta. *silmien pyörittelyä* Riensimme pelastamaan neidon pulasta, vietimme vielä hetken leijonien kanssa ja lähdimme hiljalleen ajelemaan takaisin kämpille.

Perjantai / Päivä 41

Kuluneesta viikosta poiketen aamu ei alkanut vain harmaana, vaan myös sateisena. Vettä ei satanut kaatamalla, mutta sade tuli niin tiheänä sumuna, että Jacques päätti jättää ulkoilun väliin. Kulutimme aikaa makaamalla pitkin olohuoneen sohvia katsomassa kaksi leffaa. Jacques sanoi että tähän aikaan vuodesta täällä ei todellakaan kuuluisi olla tällainen sää, vaan meitä pitäisi helliä Kalaharin autiomaasta painava korkeapaineen alue. Sen sijaan Kapkaupungissa pitäisi olla sateista, mutta siellä paistaakin aurinko. Jostain syystä alueen yli lännestä itään on kulkemassa erittäin laaja matalapaineen alue, jonka takia saamme nauttia tästä ihanasta harmaudesta. Viikonlopun aikana kai pitäisi säiden parantua...

Lounaan aikana sade lakkasi ja horisontissa alkoi jo näkyä vähän kirkkaampaa taivasta. Ehdimme jo elätellä toiveita ulospääsystä, mutta sade alkoi uudestaan ennen kuin ehdimme lähteä, eikä mikään viitannut siihen että se olisi pian loppumassa. Istuimme siis alas kasaamaan dataa elefanttien korvista. 21:stä fantista on nyt ”identifioitu” 13.

Tylsää täällä on se, että jos sataa riittävästi, emme voi juuri tehdä mitään. Tiet laaksoissa suljetaan melko helposti sateen aikana tai rankan sateen jälkeen ja kun tulee riittävän märkää, suljetaan käytännössä kaikki tiet puistossa. Päivällä mietimme leffaan menoa, mutta Jacques oletti ensimmäisten näytösten alkavan vasta viideltä, eli sekään ei paljoa hyödyttänyt.

Saimme kuitenkin elefanttien identifioinnin etenemään ihan konkreettisella tasolla (Konkreettisinta oli se, että urakan jälkeen olohuoneen pöytä ja lattia olivat täynnä piirroksia elefanttien korvista!) ja nyt tuntuu siltä että urakasta todella on ollut jotain hyötyä.

Jacques lähti auttamaan jotain ystäväänsä muuttopuuhissa (käytännössä raahaamaan jääkaappia) ja heitti meille ulkoisen kovalevynsä sisältäen elokuvia ja tv-sarjojen jaksoja. Illalla siis leffoja, ruuanlaittoa ja biljardia. Päätimme myös katsoa yhden jakson Jacquesin kehumaa tv-sarjaa ”How I met your mom” – viiden jakson jälkeen laahustin nukkumaan.

Huomenna Port Alfred, again. Viikon päästä lauantaina menemme näillä näkymin Addo Elephant Parkiin, joten todennäköisesti pääsen netin ääreen vasta kahden viikon kuluttua, toivottavasti olemme silloin Grahamstownissa.